Wallen suku.

Kuopio 1940.

Oy Kuopion Kansallinen Kirjapaino.

Sukulaisrakkauden merkitys.

Kun mies alussa perusti perheen ja hänen ympärilleen kertyi nousevaa nuorisoa, oli hän tietysti itseolkeutettu tämän perheen patriarkkaalisena johtajana ja hallitsijana. Kaikki perheen jäsenet liittyivät häneen lähimmän sukulaisuuden siteillä ja subde häneen oli rakkauden ja kunnioituksen suhde. Vielä senkin jälkeen kuin pojat menivät naimisiin ja vuorostaan perustivat perheitä, mutta jatkuvasti asuivat samassa talossa ja kuuluivat samaan ruokakuntaan, jatkui tuollainen patriarkkaalinen suhde. Alkuperäinen perhe oli eLken perustettu kaukaiseen erilliseen seutuun suurien metsien taakse, ja tämäkin puolestaan vaikutti siihen, että perhe kauem_nin pysyi koossa.


Lopulta tulee kuitenkin aika, jolloin perhe oli kasvanut niin suureksi, että se ei enää voinut pysyä koossa. Se hajosi, mutta sen eri perheet asuvat vielä sellaisten matkojen päässä, että läheinen kanssakäyminen säilyy ja perheet tunsivat yhteenkuuluvaisuutta, he olivat saman suvun eri jäseniä. Varsinkin suurempien ulkoapäin uhkaavien vaarojen torjumiseksi suvun täytyy liittyä lujasti yhteen yhteistä vaaraa vastaan. Subusiteet pysyivät jatbuvasti lujina.


Näin kävi vielä sittenkin' kuin suku oli jakautunut moneksi, mu~dostaen nyt heimon. Sellaisissa seuduissa, joissa eri hei_not vielä asuvat verrattain lähellä toisiaan, säilyvät sukulaissiteet lujina.


Kun monesta heimosta vähitellen syntyy kansa, jatkui tämä yhteenkuuluvaisuuden tunne, vaikka se saikin nyt laajemman ja yleisemmän pobjan. Syntyy isänmaan käsite, muodostuu kansallisuustunne, ja nämä ovat jatEuvasti kansojen kalleimmat perinteet, ne, joiden puolesta teLdään työtä, koitetaan edistvä, joiden puolesta taistellaan ja vaikkapa uhrataan sydänveri.

Näin on kaiken yhteiskunta-aatteen ja järjestyneen elämän pohjana ja perustana suku ja sukurakkaus. SuLurakkauden säilyttäminen ja vaaliminen on siis samalla koko kansallisuusaatteen syvimpien juurien elinvoimaisina pitämistä. Kuta suuremmaksi kansa kasvaa ja kuta enemmän eri sukujen asuma-a]at toisiinsa sekaantuvat, sitä vaikeammaksi käy sukuyhteyden elossa pysyttäminen ja kuitenkin se kansa]lisuustunteelle olisi ensialvoinen perusta.


Wallen suvussa on koetettu jatkuvasti ylläpitää tuollaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja onkin se säilynyt kiitettävän läheisenä. Se on ilmennyt _nonissa sukukokouksissa. Viimeks~i se puLkesi kauniiseen kukkaan kesällä ~938 Leppävirralla ja Kuopiossa vietetyssä suLukokouksessa. Tämän kokouksen järjestelyn yhteydessä syntyikin ajatus tällaisen sukujulkaisun aikaansaamiseksi. Kun kokouksen aikana asiasta keskusteltiin ja näytettiin mitä silloin jo ol; koossa, lausuttiin vhteisenä hartuana toivomuLsena, että työ saatettaisiin valmiiksi Walle-suvun traditioita ylläpitämään ja vLä lujittamaan.


Kun kirja nyt lähtee kiertämään ympär i isänmaatamme sen eri osissa asuvien sukulaisten luo, ojentaa se sukulaisen kättä lämpimään, sydämelliseen kädenpuristukseen.


Seuraavassa esitettyjen tietojen keräämisen alkoi rovasti D. F. Walle, niitä jatkoi hänen poikansa rovasti Alexander Walle ja loput on koonnut nykypolvi.



Wallen suvun vanhin tunnettu esi-isä Johan Joachim Wall oli kotoisin Saksasta. V. 1763 muutti hän Suomeen. Myöhemmin hän ja hänen polkansa Daniel Wall liittivät sukunimeensä e- kirjaimen ja rupesivat käyttämään nimeä Walle. Osa suvun jäseniä kirjoittaa nimensä Valle.

Taulu 1.


Johan Joachim Wall(e), hevosenkengittäjä, s. Genäüdennirnisessä kauppalassa Saksissa '744. Rvkmentin hevosenkengittäjä Saksin armeijassa seitsenvuotisen sodan aikana. Sodan loputtua muutti Ruotsin Pommeriin ja sieltä luutnantti C. G. Adlercreutz'in mukana tämän palvelijana Tukholmaan sekä sieltä Porvoon lähellä olevalle Saxbyn ti]alle ~763. K. Pernajassa ?. 6. ~ 8 ~ 3.


Puoliso (vihitty Porvoossa _769) A'az~za Elisabeth (l~isa) Am~izeli~z, s. Myrskylässä s4. 8. _74_, k. Porvoossa ~7. 8 ~806 (vmt. Myrskylän varapastori Jakob Ammelin ja Kristina NIatintytär Hacklin).


Lapset



_. Dartiel, s. Porvoossa _ 770. Asessori. Taulu ~.

~. Adolf, s. Porvoossa ~773, k. Porvoossa 8. 8. ~789.

3. A,z~za 7>'lrica, s. Porvoossa ~775. Taulu 89.

4. '`lIär~ha {isa, s. Porvoossa ~ 779, k. Porvoossa 28. T . r 7g8.


Johan Joachim Wall(e)n nimikirjoitus

Taulu 2.


Asessori Daniel Wall(e) sekä Johanna Magdalena Wall(e).

Johanna Magdalena Wall(e),

o.s. Gylling


Daniel Wall(e), asessori (vmt. hevosenkengittäjä Johan Joachim Wall(e) ja Anna Elisabeth Ammelin, taulu ~ ), s. Porvoossa 25. _~. ~770. Kävi Porvoon lukiota ja kimnaasia. Maanmittausharjoittelija ja kenttämittaaja ~ 78-8_go. Kyminkartanon läänin lääninkamreerin apulainen T792_94. Nimismies Kangasniemellä ~ 794_96. Vt. kruununvouti Pien-Savon kiblakunnassa ~796_98. Henkikirjoittaja Ylä-Ho]lolan kihlakunnassa _798--99. Lääninkirjuri Kyminkartanon läänin maaherranvirastossa ~ 799__ 800. Kruununvouti Yl5-Hollolan kihlakunnassa ~ 800_o4 ja Kymin kihlakunnassa _804_40. Kruunun rahastonhoitaja Porvoossa ~ 804_34. Ylipoliisimestari PorvoDssa valtiopäivien aikana ~ 809. Asessori _ 809. K. Lappträskissa ~ 9. _ 2. ~ 840.


Puoliso (vihitty Heinolassa ~7. 6. _794) fohanna Magdalena Gylling, s. Paraisissa _8. 6. 1765, k. Lappträskissa 5. '2. _85~. (vmt. pitäjän apulainen Fredrik Gylling, s. ~5. ~o. _720, k.


7

Paraisissa 5. Il. I783 ja Ulrica Maria Hedman, s. 22. 9. 1737, 1~. Paraisissa t3. ~. I800).

Lapset



~. {JIrika Elisaloeth, s. Kangasniemellä ~794. Taulu 3.

z. fohanna Fredrika, s. Kangasniemellä _796. Taulu 4.

3. X1ara Magdalena, s. Heinolassa ~2. 7. ~798, k. Heino

4

lassa 2. ~. ~ 799.

Ingrid ~arolina, s. Heinolassa ~. ~ T. ~ 799, k. Uskelassa

27. 3. ~876. Puoliso (vihitty Lappträskissa ~o. 7. ~8T7) kauppias lakob Olof [yloeck, s. ~ ~. 9. ~795, k. 22. 4. ~87n (Lybeck-suvun sukuselvitys on painettuna julkaisussa A. Wilskman, Släktbok).


Sofia Alagdalena, s. Heinolassa 3. _2. _800, k. Heinolassa

5. 5. ~ 832. Puoliso (vihitty Lappträskissa 29. ~ . ~ 8'4) henkikirjottaja Rooert [JIrik v. Pfaler, s. Lempäälässä _~.


~ 2. ~ 794 (v. Pfaler-suvun suLuselvitys on painettuna julkaisussa A. Bergholm, Sukukirja).


6. Daniel Eredrik, s. Heinolassa _802. Rovasti. Taulu 7.

7. Agatha Wilhelmina, s. _ 803. Taulu 88.

8. Karl 171rik, s. T4. ~. _806. Ylioppilas. K. Turussa 3. 4. ~826.

9. Alexander Wilhelm, s. Pernajassa ~9. 2. _808, k. Per
najassa 3. 9. T8~0.

Taulu 3.

Ulrika Elisabeth Holmstein, ent. Ollberg, o.s. Walle (vmt.

asessori Daniel Walle ja Johanna Magdalena Gylling, tauh_ 2)
s. Kangasniemellä 8. 8. i794, k. Mikkelin Heikkalassa 3. 4. ~865.
Puoliso I (vihitty Lappträskissa ~G. 7. 8~8) lehtori ~Irik
Ollberg, s. ~o.
~2. ~79~. Porvoon kimnaasin lebtori. K. 4. 8. ~8z5.
Puoliso II (vihitty Lappträskissa ? 2. '839 [7?]) rovasti Elias
Holmstein, s.
Taipalsaarella '3. 3. ~787. Kiertokoulunopettaja
Haminassa ~8_2_37. Vihitty papiksi ~82_. Ristiinan kirkko

herra '837_59. Rovasti ~848. K. Ristiinassa 29. _ _. ~859.

Kuva ja runo asessori Daniel Wallesta.

Asessori Daniel Wall(e).

Taulu 4.

Johanna Fredrika Thoreld, o.s. Walle (vmt. asessori Daniel Wall(e) ja Johanna Magdalena Gylling, taulu 2), s. Kangasniemellä 27. 6. ~796, k. Lappträskissa ~9. __. _827.


Puoliso (vihitty Lappträskissa 5. 4. ~8~4) ruununvouti ~4nders Mattsor~ Thoreld (ent. Stor), s. Pirttikylässä c3. ~ ~. _788. (vmt. talollinen Matts Herman Stor ja Beata ? ). Ylioppilas Vaasan triviaalikoulusta ~ 807. Opiskeli Turun Yliopistossa _ 807__ 8 ~ 3. Ylimääräinen kamarikirjuri Hallituskonseljin Talousosastossa ~ 8 ~ 3__ 4. Kamarikirjuri Hallituskonseljin Talousosaston kamari- ja tilitoimistossa ~8~4-_~6. Henkikirjoittaja YläHollolan kihlakunnassa _8~6-_32, Henkikirjoittaja Pernajankihlakunnassa _832. Kruununvouti Mikkelin kihlakunnassa ~832


_56. K. Mikkelin Heikkalassa 3~. 5. ~860. Kunniamerkkejä:

Stanislain 3 lk :n ja Annan 3 lk :n ritarimerkit sekä solki 35 v :n nuhtee ttomas ta palvelukses ta.

Lapset



. Daniel Herman, s. I appträskissa 8. 5. _8~4. l~versti,
k. Wi]nassa 9. 5. ~855. Puoliso Sofia Lador`.

2. A?'ders Ferda~eand, s. Lappträskissa ~8_7. Vuorimestari. Taulu 5. 3. Johanna Em~elie, s. Lappträskissa _8_9. Taulu 6.

4. ~ driette Eredrika Rosalie, s. Orimattilassa ~7. 3. _82_, k. Uukuniemellä ~ 906.

Taulu 5.

Anders Ferdinand Thoreld, vuorimestari (vmt. ruununvouti Anders Thoreld ja Johanna Fredrika Walle, taulu 4), s. Lappträskin Lomnäsissa 23. 2. _8_7. K. Helsingissä 22. 8. 1892. Ylioppilas Porvoon Kimnaasista _835. Fil. kand. ~84~. Fi]. maisteri ~844. Vuoritutkinto ~846. Konduktööri Vuorihal]ituksessa ~846 _858. Vuorimestari pohjoisessa piirissä _858-_~872. Vuorimestari VuorihallituLsessa _872- ~880. Hoitanut koko ajan nimit)~stään korkeampia virkoja. Suorittanut malmi- ja maaperätutkimuksia varsinkin Lapissa, Uudellamaalla, Kuopion läänissä ja Laatokan-Karjalassa. Monien seurojen jäsen. Useita julkaisuja. Jäsen useissa komiteoissa. K. Helsingissä . Kunniamerkkejä: Ansiomerkki ~ 5 vuoden nuhteettomasta palveluksesta. Annan 3 ja 2 ]k :n ritarimerkit sekä Stanislain 2 ]k :n ritarimerkki.


Taulu 6.


Johanna Emelie Silversvan, o.s. Thoreld (vmt. ruununvouti Anders Thoreld ja Johanna Fredrika Walle, taulu 4), s. Lappträskissa 2. ~ . ~ 8 _ 9, k. Loviisassa _ 9. 5. ~ 843.

Puoliso (vihitty ~ 5. _ . ~ 839 Mikkelin Heikkalassa) majuri Gustaf Eman~el Silz~ers~an, s. _8. 7. _8~o, k. 5. ~. _850.

Lapset

n Gnstat Oskar, s. ~ 4. ~ o. ~ 839, k. pienenä.

2. Oskar Emil, s. Loviisassa z6. tz. ~840. Merikadettikoulu Pietarissa. JI lk:n kapteeni Venäjän laivastossa. Monitori Wästschy'n päällikkö.

3. Johanna Alaria, s. ja k. 28. 4. ~ 843.

Taulu 7.

Rovasti D.F. Walle sekä Selma Augusta Walle


Selma Augusta Walle,

o. s. Alléen



Daniel Fredrik Walle, rovasti (vmt. asessori Daniel Wall(e) ja Johanna Magdalena Gylling, taulu 2), s. Heinolassa 21. I. T802. Ylioppilas ~8~9. Fil. tohtori ~827. Pastoraalitutkinto ~834. Vihitty papiksi ~834. Rovasti ~847. Suomen Kadettikoulun alkeiskoulun opettaja ~827_3~. KadettikouIun opettaja 183~ _45. Kadettikoulun pappi ~ 837 - 45. Leppävirran kirkkohel ra T845_67. Kuopion Tuomiokapitulin apujäsen kesinä ~85~, ~853 ja ~857. Suomen Pankin tilien tarkastaja ~856. Useiden seurojen jäsen. K. Leppävirralla 4. ~. ~867. Kunniamerkkejä: So1ki ~ 5 vuoden nuhteettomasta palveluksesta ja Stanislain 3 lk :n ritarimerkki.


Puoliso (vihitty Raisiossa '8. 7. ~838) Selma Augusta Allléen,

s. Turussa ~8. 7. ~8~4, k. L,eppävirralla 29. 6. ~874. (vmt.
Turun Hovioikeuden aktuaario Gustaf Pehr Alléen, s. ~. 2. ~770, k. ~8. 6. ~8~4 ja Johanna Lovisa Barck, s. 2. 5. k. 28. 7. ~8~4).

Lapset



~. Daniel Alxel, s. He]singissä ~839. Rehtori. Taulu 8.

2 fohanna Aug_`sta, s. Haminassa ~840. Taulu ~ ~.

3. ~arl Fredrik, s. Haminassa T 84~. Lääketieteen tohtori.
Taulu 30.

4. Alexander G?`staf, s. Haminassa ~843. Lääninrovasti.
Taulu 34.

5. Wils August, s.- Haminassa 7. 3. ~844, k. Kuopiossa 28. ~.
~860. Koululainen.

6. Selma lngeborg, s. Haminassa 26. 2. ~845, k. Savonlin
nassa 30. 4. ~89~.

7. Sofia Flisabeth, s. Leppävirralla ~846. Taulu 48.

8. Hilda Fmelie Wilhelmina, s. Leppävirralla ~847. Taulu 6~.

9. ~4gnes, s. Leppävirralla ~848. Taulu 69. ~o. Georg Wilhelm, s. Leppävirralla ~853. Rebtori. Tauh~ 79. ~. Alma R:leme?_tina, s. Leppävirralla ~854. Taulu 85. t2. Iohannes, s. Leppävirralla ~858. Henkikirjoittaja. Taulu86.

  • Leppävirran pappila rovasti Daniel Fredrik Wallen aikana

    Taulu 8.

    Daniel Axel Walle, rel~iori (vmt. rovasti Daniel Fredrik Walle ja Selma Augusta Alléen, taulu 7), s. Helsingissä 3. 5. ~839. Ylioppilas Kuopion lukiosta ~859. Fil. kand. ~864 ja fil.maisteri ~864. V.t. opettajana Kuopion ylä-alkeiskoulussa ~864__865. Historian ja maantieteen kolleegaksi Joensuun yläalkeiskoulunn ~866. Saman oppilaitoksen rehtoriksi ~878 hoitaen tointa lyseon tultua täysil1lokkaiseksikin aina vuoden ~903 loppuun saakka, jolloin sai omasta pyynnöstään eron rehtorin toimesta, jääden opettajaksi kuolemaansa saakka. Paljon käytetty kunnallisissa ja muissa _leisissä asioissa. Kuoli maatilallaan Noljakassa Joensuun lähellä 26. 8. ~906. Kunniamerkkejä: Annan 3 1 :n ja Stanislain 3 1 :n ritarimerkit. Sai keisari Aleksanteri III:lta hopeisen mnistomedaljongin.


    Puoliso (vihitty Joensuussa 2 ~ . 6. ~ 870) 1ohanna Elis-abet (Hanna) Parviainen, s. Joensunssa ~4. 6. ~845, k. Noljakassa ~6. 6. ~9~2. (vmt. Kauppias Simon Parviainen, s. Kiihtelysvaarassa 25. 6. ~8~2, k. Joensuussa 23. ~2. ~877 ja Hedvig \:[argareta lPorsell, s. Iisahnessa ~6. ~. ~8~o, k. Joensuussas. ~. ~869?.


    Lapset



    . Hedvig ~lugusta, s. Joensnussa 20. 7. ~ 87 ~, k. Joensuussa
    ~2. 8. ~87~.

    2. Axel, s. Joensuussa 29. 7. ~873, k. Joensuussa ~. ~. ~873.

    3. ~elmi.lohanna, s. Joensuussa 2~. 9. ~876. Joensuun tyttökoulu ~893. Helsingin käsityökoulu ~895. Helsingin jatLoopisto 19o~. Hoitanut viransijaisnuksia eri kouluissa. Kuoli Joensuussa ~6. ~. ~939.

    4. V ä i n Ö fo~zannes, s. Kontiolabdella ~ 88 ~ . Metsänhoitaja. Taulu 9.

    5. Aaarlo Aksel ( ~1 t i), s. Joensunssa ~ 882. Tuomari. Taulu ~o.

    6. ~11exander Vilhelm, s. Joensuussa 3~. 5. ~885, k. Joensnussa
    6. ~ ~ . ~ 887.

    Taulu 9.

    Väinö Johannes Valle, metsänhoitaja (vmt. rehtori Daniel Axel Walle ja Johanna Elisabet Parviainen, taulu 8), s. Kontiolahdella 20. 6. ~ 88 ~ . '~ lio;~pilas Joensunn klassillisesta Iyseosta _go~. Metsänhoito-tutkinto Evon metsäopistossa ~904. V.t. metsänhoitaja Multian hoitoalueessa ~905. Pobjois-Karjalan maanviljelysseuran metsänhoitokonsulentti ~907 -~gog. Metsänhoidon tarkastaja ~gog ~9~8. Etelä-Ilomantsin hoitoalueen metsänhoitaja ~9~7- ~9~9. Pohjois-]iarjalan metsänhoitokonsulentti ~9~9 _~923. Oma metsätoimisto Joensuussa ~923_~937. Useissa kunnallisissa ja muissa toimissa. Kuoli Joensuussa ~6. 2. ~937.

    Puoliso (vihitty Kemin rnaaseurakunnassa 20. ~. _g~2) piirustuksen opettaja Helm i Naarola A7iemelä, s. Kemin rnauseurakunnassa 2. 5. ~ 880. (vmt. pormestari Matti Evert Niemelä, s. Kemin maaseurakunnassa 9. 9. ~850, k. Kemissä 2. ~ ~. ~923 ja Maria Karolina Pruntsi, s. Kemin maaseurakunnass,a 2. 5. ~855, k. Kemissä ~4. 5. ~920). Oulun suomalainen tyttokoulu ~897. TaidoyhdistyLsen piirustuskoulu Ateneumissa ~goo. Helsingin suomalainen jatko-opisto ~go~. Piirustuksen opettaja Joensuun lyseossa ~902~-_~905, Joensuun yhteiskoulussa ~g~o _~9~4 ja Joensuun tyttökou]ussa vuodesta ~go~. Opintomatka Müncheniin ~ gog.


    Lapset



    - . 011 i {aneli, s. Helsingissä 6. 3. ~9~4, k. Joensuussa 8. o. ~ 929 ollessaan V I luokalla Joensunn lyseossa.

    ~ . ~ i I a {aisa, s. Joensuussa ~ 6. ~ . _ 9 ~ 6. Ylioppilas Joensuun yhteiskoulusta ~936. Alempi oikeustutkinto ~939. Pankkivirkailija.

    3. ~l n j a JIarjatta, s. Joensuussa ~4. 9. ~9~8. Ylioppilas
    Joensuun yhteiskoulusta ~937. Apteekkioppilas.

    4. S i r k k a ~aija, s. Joensuussa ~ 6. ~ o. ~ 920. Ylioppilas
    Joensuun yhteiskoulusta ~940.

    Taulu 10.

    Kaarlo Aksel (Ati) Walle, tuomari (vmt. rehtori Daniel Axel Walle ja Johanna Elisabet Parviainen, taulu 8), s. Joensuussa ~ . 9. ~ 882. Ylioppilas Joensuun klassillisesta lyseosta ~go~. Oikeustutkinto ~906. Ylempi hallintotutkinto ~906. Varatuomari ~9~5. Auskultantiksi V;ipurin hovioikouteen ~906.

    14

    Asianajaja Joensuussa ~ 9 ~ 6 - - i 92 ~ . Joensunn kaupungin oikeusneuvosmies '922_~930. Joensuun ja Salmin rajavartiostojen sotatuomari ~927_~930. Useissa kunnallisissa ja muissa toimissa. Kuoli Joensuussa '. 4. i930.


    Puoliso (vihitty Joensuussa 22. 5. ~920) Gertrud Rrook, s. Viipurissa 2~. 9. '893. (vmt. kihlakunnan tuomari Karl Gottfrid Krook, s. Pieksämäellä 7. ~. ~856, k. Joensuussa 7. 4. ~ 9 ~ 5 ja Sigrid Gustafva Salonius, s. Käkisalmessa 8. 9. ~ 864, k. Savonlinnassa 23. 4. ~936). Joensuun tyttökoulu '909. Toiminut virkailijana Oy. Outokumpu Ab :n konttorissa ja SavoKarjalan Osakepankissa. Nykyään Kaukaan tehtaan konttorissa Savonlinnassa.


    Lapset



    '. A/l eri Elisaloel, s. Joensuussa ~o. ~2. ~92~. Koululainen.

    2. l; e i I a Sigrid A'laritu, s. Pielisensuussa 5. 2. Ig23. Kou
    lulainen.

    3. ~Y i e I o ~argerita, s. Joensuussa 6. 6. ~925. Koululainen.

    4. Risto Aaarle {aneli,s. Joensuussa27.g. ~927. Kou]ulainen.

    Taulu 11.

    Johanna A u g u s t a Enwald, o.s. Walle (vmt. rovasti Daniel Fredrik Walle ja Selma Augusta Alléen, taulu 7), s. Haminassa 9. 4. ~840, k. Kuopiossa 22. ~2. ~926.

    Puoliso (vihitty Leppävirralla 9. 4. ~863) piirilääkäri X~rt Wilhelm Fnwald, s. Leppävirralla ~ 2. 3. ~ 832. (vmt. varatuomari Reinhold Wilhelm Enwald, s. Leppävirralla _9. 8. I790, k. Leppävirralla 25. ~. r834 ja Karolina Ervast, s. ~6. 4 ~800, k. Leppävirralla 3. 3. ~887). Ylioppilas Kuopion lukiosta ~85~. Fil.kand. ~856. Fil.maisteri ~857. Lääket.lis. ~864. Lääket. ja kirurgian tohtori ~864. Piirilääkäri Parikkalassa ~864_~872 ja samoin Savonlinnassa ~872_-~894. Vihittiin riemumaisteriksi ~907. Eläkkeelle _894. K. Savonlinnassa 26. 6. ~909. Kunniamerkki: Annan 3 lk:n ritarimerkki.


    Lapset



    . Selma ~Karolir~a foh,ar~'aa (~a~r~a), s. Leppävirralla 4. 6.

    _864. Savon]innan tyttökoulu ~880. Palvellut Pohjoismaiden Osakepankin Savonlinnan konttorissa. Kuopion Vanhainkodin johtajattarena ~9~7_1930.


    ^. Aug'6sta ~milia (Em my), s. Parikkalassa _866. Taulu ~2.

    3. [mil Fredrik, s. Parikkalassa~868. Insinööri. Taulu ~6.

    4. B ertha Rdlarina, s. Parikkalassa ~87~. Arkkitehti.
    Taulu ~ 7.

    5. dlma ~d ith Sofia, s. Savonlinnassa T 873. Taulu ~8.

    6. Agnes E:lisaoet, s. Savonlinnassa '875. Sairaanhoitaja
    tar. Taulu 24.

    ~ Rurt ~er~rik, s. Savonlinnassa ~877. Lehtori. Taulu 25.

    8. Brynolf Reir~hold Dar~iel, s. Savonlinnassa ~879. Agro
    nomi. Taulu 27.

    9. G ertrud Ir~geborg A~laria, s. Savonlinnassa ~. 4. I 88~. Kuopion ruotsalaisen yhteiskoulun 7 lk. ~ 899. Palvellut P ohj o ism aiden O s akepank in S avo nlinn an kon ttori s sa ~ 899 _~ 906. Kuopion kaupungin Säästöpankissa ~ 9 ~ 8_~ 920. Suomen Pankin Kuopion konttorissa kasöörin apulaisena


    vuodesta ~ 907.

    Anders fohar~ ~ a r a I d, s. Savonlinnassa _883. Piirilääkäri. Taulu 28.

    Taulu 12.

    Augusta Emilia ( E m m y) Wallenius, o.s. Enwald (vmt piirilääkäri Kurt Wilhelm Enwald ja Johanna Augusta Walle, taulu ~), s. l:'arikkalassa ~5. 8. ~866. Savonlinnan ruotsalainen tyttökoulu ~88z.


    Puoliso (vihitty Savonlinnassa 28. _2. _887) pankinjobtaja ~llexis Ossiar~ ( Ossi) Waller~ius, s. Laukaassa 24. 4. ~864. (vmt. Säämingin kappalainen Isak Alexis Wallenius, s. Nurmijärvellä _2. 6, ~826, k. Säämingissä ~4. 2. T883 ja Augusta Cecilia Lilius, s. Jämsässä 7. 6. ~837, k. Helsingissä 5. ~. _go8).: Suomen kadettikoulu ~885. Aliluutnantiksi 5 Kuopion suomalaiseen tarkka- ampujapataljoonuan ~885. Sotilasjäsenenä Kuopion läntisessä kutsuntapiirissä ~886. Opetusupseerina Juuan reservikomppaniassa ~887. Siirrettiin omasta pyynnöstään Suomen sotajouLkojen reserviin ~89~ saaden luutnantin arvon. Palvellut Suomen Pankin Kuopion konttorissa a]kaen vuodesta T887, siirretty kasoöriksi T895, pankinjohtajaksi T905, ja erosi täxsinpalvelleena tästä virasta I929. Kuopion kaupungin Säästöpankin kamreeri T895 ja toimitusjohtaja T929 -T939. Useissa kunnallisissa toimissa. Eläkkeelle ~ 939.

    Lapset



    T. /: i ?l o Aleksis, s. Kuopiossa T888. Tuomari. Taulu T3.

    2. X~rt AI a r t t i, s. Kuopiossa T893. Kenraalimajuri. Tauiu _ 5.

    Taulu 13.


    E i n o Aleksis Wallenius. varatuomari (vmt. pankinjobtaja Alexis Ossian Wallenius ja Augusta Emilia Enwald, tau]u T2), s. liuopiossa 28. 9. T888. Ylioppilaaksi Kuopion lyseosta T907. Oikeustutkinto T9T2. Hovioikeudenausk. T9T2. Varatuomari T9T9. Ioi_ni Pohjoismaiden Yhdyspankissa T9T2 -T9T8. Kymiyhtion lakiasiain hoitajana 1919-I937. Saman ~htiön huoltoosaston päällikLönä vuodesta T938.


    Puoliso (vihitty Kuopiossa 28. 7. T9T2) Aini ~lstrid Cc,~-ilia Kervizeen, s. Kuopiossa T6. TO. T889. (vmt. liikemies Esaias Kervinen, s. Heinävedellä 5. 3. T85I, k. Kuopiossa 2T. 7. 192T ja Aina Alexandra Thoren, s. Mustasaaressa T.9. T86T, k. I(uopiossa 28. T. T920). Kuopion tyttökoulu T906. Kuopion läänin maanmittauskonttorissa T906_T908. Pohjoismaiden Yhdyspankin Helsingin ja Kuopion konttoreissa T908_T9T2.


    Lapset



    T. Viljo Aleksis, s. Helsingissä 24. 4. T9T3. Ylioppilas Kouvolan yhteiskoulusta T932. Lakit.ylioppilas. Res.aliluutnantti, Res.luutnantti 1940. Kunniamerkki: Vapaudenristi 4 lk. (1940).
    2. Aarna Astrid A?`gusta, s. Varkaudessa T9T5. Taulu T4.

    3. R a i ~ e r i Eino Ossian, s. Kuusankoskella 23. 7. T9T9.
    Koululainen.

    4. P e re t t i K?'rt Gabriel, s. Melsingissä T.8.T925. Koululainen.

    Taulu 14.


    A a r n a Astrid Augusta Tolamo, o.s. Wallenius (vmt. varatuomari Eino Aleksis Wallenius ja Aini Astrid Cecilia Kervinen,

    i

    17

    taulu T3), S. Varkaudessa 30. 5. T9T5. Kouvolan yhteiskoulun 7 lk. v. T934. Lastenlinnan kurssi Helsingissä I935.


    Puoliso (vihitty Rantasalmella T4.7.T935) fil.maisteri AI a r t t i l~eo {olamo, ent. Topelius (nimenm. T930), S. Kangasniemellä 2. 2. T907. (vmt. liikemies Viktor Topelius, s. Toivakan pitäjässä T9.8. T873 ja Antonia Sofia Schultz, s. Jyväsk~lässä 7. 2. T878). Ylioppilas Mikkelin lyseosta T926. Fil.kand. I93T. KUUsankosken yhteiskoulun johtajana v. T93T lähtien. F,dustanut Suomea monissa Olympialaiskisoissa ja maaotteluissa, joissa voittanut useita palkintoja. Reserviluutnantti. Haavoittui liannaksella 9. 3. T940 ja kuoli Imatralla Rauhan parantolassa 14. 3. T940.

    Lapset



    T. Anja-Elina, s. Kuusankoskella 2. 7. T935.

    2. lYannu Alariti, s. Mikkelissä 20. TT. T939.

    Taulu 15.

    Kurt t~lartti Wallenius, kenraalimajuri (vmt. pankinjohtaja Alexis Ossian Wallenius ja Augusta Emilia Enwald, taulu T2), s. Kuopiossa 25. 7. T893. Ylioppilas Kuopion Iyseosta 19T9. Fil.kand. ja maisteri I915. Kenraalimajuri Tt)30. Palveli keis. ja kunink.preussi].jääkäripatalj. 27 :ssä ja osallistui mauilmansotaan T9T5_T9T8. Osallistui vapaussotaan. Lapin rajakomendanttina T9T8_T92T. Pataljoonan komentaja Viipurin rykmentissä T92T_ T923. Sotakorkeakoulukursseilla Saksassa T`423 -_T925. Yleisesikunnan operat.os. pää]likkö T925. Yleisesikunnan ~päällikkö T925- T930. Lapuan liikkeen pääsihteeri T93T--T932. 5;anomalebtityössä T933. Loviisan Kalastus Ov:n, Petsamon (jljvja Kalajauhotehdas Oy :n sekä Petsamon Kala Oy :n Petsamon toiminnan johtajana T934_T937. SotakirjeenvaiDtajana Kiinassa T93.7--T938. .Toiminut kirjai]ijana vuodesta T932. Jasenenä lukuisissa valtion komiteoissa. Edustanut Suomea Kansainliitossa Genevessä aseistariisunta- ja turvallisuuskomisioneissa. TeLnyt opinto- ja tutkimusmatkoja Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Englantiin, Ranskaan, Saksaan, Sveitsiin, Eestiin, 1 atviaan, I.iettuaan, Puolaan, Tshekkoslovakiaan, I tävaltaan, Unkariin? Romaniaan, Eteläslaaviaan, Bulgaariann, Kreikkaan, Turkkiin, Italiaan, Yhdysvaltoihin, Kanaduan, Japaniin, Kiinaan, Mongoliaan, Mantshukuohon, Filippineille, Singaporeen y.m. Toiminut monissa yhdistyksissä. Kunniamerkkejä: Suom.Vap.sod. IV. 1. risti, Vap.sod.m.mitali, Karjalan mitali, Heimosotaristi, Rautaristi, Ehrenkreuz, Talonp.marss.mitali, Suoj.kunn.ansioristi, Latvian vall. 10-vuot.mitali, Tanskan Dannebrog kom. I, Latvian Kolmen Täbden suurups., Norjan St. Olavin kom. I, Polonia Restitutan kom. I, Italian Kruunuritariston kom. I, Ruotsin Miekkaritariston kDm. I, Suomen Valkoisen Runsun kom. II, Jääkärimerkki.

    Puoliso (vihitty Janakkalassa 3. 10. I920) ~nni 1oensu~`, s. Janakkalassa 9. _2. I892. (vmt. tilanomistaja Juho Joensuu, s. Janakkalassa _7. __. _838, k. Janakkalassa 4. 12. 1932 ja Wilhelmiina Kiipula, s. Janakkalassa __. _. _857). Ylioppilas Hämeenlinnanyhteiskoulusta 19_2. Opiskellut Yliopistossa uusia kieliä. Ollut sijaisopettajana Tampereen lyseossa.

    Lapset

    . Leena Liisa Töllevi, s. Rovaniemellä ~6. _l. I921. Hel
    singin tyttönormaalilyseo, erosi 7 luokalta I939.

    2. AT~neli, S. Helsingissä _3. 6. 1924. Koululainen.

    3. Sinikka Al a a r e t t a, s. Helsingissä 6.4.1930. Koululainen.

    Taulu 16.

    Emil Fredrik Enwald,maanmittausinsinööri (vmt. piirilääkäri Kurt Wilhelm Enwald ja Johanna Augusta Walle, taulu lI), S. Parikkalassa 7. 7. _868. Kuopion ruotsalaisen yLsityislvseon 8 lk. _888. V.t. konttorikirjurina Suomen Pankin liuopion konttorissa 1888. Opiskellut Polyteknillisessä opistossa arkkitehtiosastolla ~ 888_~ 89 ~ . Maanmittari _ 892. Opiskellut piirustusta ja maalausta Ateneumissa _ 892__ 893. Työskennellyt Weilin & Göösin kirjapainossa _ 892. Maanmittausoppilaana Vaasan läänissä 1894_1896. Maanmittausauskultanttina Kuopion läänissä I897 - T899. Varamaanmittari _900. Nuorempl maanmittausinsinööri _916 Kuopion läänissä ja vanhempi maanmittausinsinööri 1922 samassa läänissä. K. virkamathalla Pielavedellä 2~. 7. 1932.

    Puoliso (vihitty Kunpiossa 22. 2. 1908) sairaanhoitajatar (li?, `7hmaT~, s. Viipurissa 29. _. _884. (vmt. insinöörieverstil. Gustaf Herman Ohman, s. Haminassa _2.7.1834, k. Helsingissä 2. 10. 1914 Ja Gustava Alexandra Fonsell, s. Pirkkalassa 25. 9. _863, k. Helsingissä 27. IO. 19_5). Ylioppilas Kuopion ruotsalaisesta yhteiskoulusta 190T. Pankkivirkailijana Viipurissa _903 - -1905. Sairaanhoitajatar-kurssi _ 906. K. Rantasalmella T 8. 7. ~ 92 T .


    Lapset



    1. Atils, s. Kuopiossa ~2. 8. 1909, k. Kuopiossa 8. Il. _909.

    2. Alarita iOhanT~a, s. Kuopiossa 7. 2. _ 9 T 2, k. Kuopiossa

    5- 5- T9I2.

    3. V e r T~ a Marita Erämetsä (nimenm. 1936), S. Rantasalmella 24. 7. _9_5. Ylioppilas Kuopion tyttölyseosta _935. Opiskelee Yliopistossa.

    Taulu 17.

    Bertha Katarina Enwald, arkkitehti (vmt. piirilääkäri Kurt Wilhelm Enwald ja Johanna Augusta Walle, taulu ~ ~ ), s. Parikkalassa TO. 4. _87_. Savonlinnan ruotsalainen tyttökoulu _887. Todistus nelivuotisesta suoritetusta oppimäärästä ylimää~ räisenä oppilaana Helsingin Polyteknillisessä Opistossa arkkitehtiosastolla I894. Päustötodistus Helsingin käsityökoulun onettajaosastolta _904. Kasvatusopintutkinto _918. Porin lyseon v.t. piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajå _ 9 I 2__ 9 ~ 9 ja vakinaisena 1919_1925. V.t. piirustuksen, kaunokirjoituksen ja muovailun opettaja Porin tyttölyseossa I919__g25 ja vakinaisena _925_1938. Piirustuksen opettajana Savonlinnan tyttökoulussa ~ 906__ 907. Tuntiopettajana Porin suom.yksityisessä tyttökoulussa 1909__g_g. Käsivaraispiirustusta Porin yksityisessä teollisouskoulussa _gI9_1923 ja poikien valmistavassa ammattikoulussa 19IO_19_6. Opettanut käsitöitä tyttöjen valmistavassa ammattikoulussa ~9~ ~- 1918. Opettanut alkeis-, projoktio-, kor~ste- ja ammattipiirustusta sekä kaunokirjoitusta sijalsopettajana Porin ylimääräisessä suomalaisessa käsityöläiskoulussa ~909__g~o. PiirustuLsen sijaisopettajana tyttöjen valmistavassa ammattikoulussa ja ruotsalaisessa yhteiskoulussa _ 909_- _ 9 _ 0.

    Työskennellyt arkkitebtitoimistoi ssa Savonl innassa, Kuopiossa, Pietarissa ja Tartossa sekä teLnyt lukuisia omintakeisia piirustuksia eri tarkoituLsia varten. ()pintomatkoja Hollantiin, Sveitsiin ja Saksaan T9TT. Ottanut osaa piirustuksenopettajien kongressiin Dresdenissä T9T2 ja samoin Prahassa T928. Saunut Suomen Patenttivirastolta asetuksenmukaisen patentin laitteelle perspektiivipiirustuksen opettamista varten. Eläkkeelle 1938.

    Taulu 18.

    Alma Edith Sofia Rissanen, o.s. Enwald (vmt. piiri]äakäri Kurt Wilhelm Enwald ja Johanna Augusta Walle, taulu TT),S. Savonlinnassa T4. 4. 1873. Savonlinnan ruotsalainen tyttökoulu T888. Ollut apteekkioppilaana.

    Puoliso (vihitty Savonlinnassa 8. 3. T896) ratainsinoöri ~1atti Rissa'_en. s. Nilsiässä 4. 3.T863. (vmt. maanvilielijä Jubo Rissanen, s. Nilsiässä 2. 3. 18TT. k. Nilsiässä 30. 4. T864 ja Maria Kristiina (Stiina) Vartiainen, s. Nilsiässä _ ~. ;. 1822, k. N!ilsiässä T3. 7. T882). Kuopion reaalikoulu. Insinööri Suomen Polyteknillisen Opiston insinööriosastolta T885. Ratainsinöörinä Riihimäen ja sitten Kuopio--Kajaanin ratajaksolla. K. Iisalmessa ollessaan virantoimituksessa T3. 2. T9T3.

    Lapset

    Tauno Wilhel_~_, s. Petäjävedellä 1897. Hovioikeuden asessori. Taulu 19.

    2. Veikko Johannes (Hannes), s. Kuopiossa 1898. Yli-insinööri. Taulu 20.

    3. Aarne, s. Kuopiossa 1900. Insinööri. Taulu 21.

    4. ~ riz ~ i Olavi, s. He]singissä T903. Kunnanlääkäri. Taulu 22.

    5. A?_r/ fl ~ l i s, s. Kuopiossa 1907. 1 ebtori. Taulu 23.

    Taulu 19.

    Tauno Wilhelm Rissanen, Hovioikeuden asessori (vmt. ratainsinööri Matti Rissanen ja Alma Edith Sofia Enwald, taulu t8), s. Petäjävedellä 7. T. T897. Y]ioppilas Kuopion Iyseosta 1915. Oikeustutkinto T920. Varatuomari T923. Nimitetty kanslistiksi Viipurin hovioikeuteen T928, notaariksi samaan hovioikeuteen 1930, samoin viskaaliksi TC)33, kanneviskaaliksi T935 ja asessoriksi ~ 936.

    Taulu 20.

    Veikko Johannes ( H a n n e s ) Rissanen, yli-insinööri (vmt. ratainsinööri Matti Rissanen ja Alma Edith Sofia Enwald, taulu 18), s. Kuopiossa 25. 6.T898. Ylioppilas Kuopion Iyseosta T9T7. Dipl.insinööri Suomen Teknillisestä Korkeakoulusta T923. Helsingin radioaseman hoitaja T923_T927. Insinööri Posti- ja Lennätinhallituksessa T927_T937. Yli-insinööri Oy. Suomen Ylelsradio Ab :ssä vuodesta T937.

    Puoliso (vihitty Helsingissä 23. 5. T936) ~ yJ' I i Kristiina iYoijpu. s. Koivistolla 28. 6.1899. (vmt. maanviljelijä Karl Gustaf Hoppu, s. Tyrväällä 6. 6. T860 ja Kristine Tiltti, s. Koivistolla 27. 7. T858, k. Koivistolla 27. 7. T908). Helsingin uuden suomal.yhteiskoulun 7 lk. v. T9T8. Laskuapulaisena MerenVulkuhal]ituksessa vuodesta T92T.

    Lapsi

    lorma ll/hai_i, s. Helsingissä T3. 9. I939.

    Taulu 21.

    A a r n e Rissanen, insincjöri (vmt. ratainsinööri Matti Rissanen ja Alma Edith Sofia Enwald, taulu T8), S. Kuopiossa T9. 3. T900. Ylioppilas Kuopion lyseosta T9T8. Dipl.insinööri Suomen Teknillisestä Korkeakoulusta T925. Toiminut rakennusinsinöörinä ja työpäällikkönä Koskivoimatoimiston ja Imatran Voima Oy :n palveluksessa Imatralla ja Helsingissä.

    Taulu 22.

    Erkki Olavi Rissanen, kunnan]ääkäri ~vmt. ratainsinoöri ~Iatti Rissanen ja Alma Edith Sofia ltnwa]d, taulu T8>, S. Helsingissä 28. 8. T903. Ylioppilas Kuopion lyseosta T922. I.ääket lis. T933. Haubon kunnanlääkäri vuodesta T934.

    Taulu 23.

    Kurt A u I i s Rissanen, lehtori (vmt. ratainsinööri NIatti Rissanen ja Alma Edith Sofia Enwald, taulu T8), s. Kuopiossa ~5. T. rgo7. Ylioppilas Kuopion lyseosta T925. Res.vänrikki T926 ja res.luutnantti T938. Fil.kand. T930 ja fil.maisteri 193T. Suomenkielen opettajana Haapamäen yhteiskoulussa T932 T936. Suomenkielen vanhempi lehtori Viipurin klassillisessa lyseossa T936-- T938 ja Tampereen lyseossa vuodesta T938.

    Puoliso (vihitty Valkjärvellä 25. 6. T932) fil.maister i Sar~elma Hei?~ikai~ze?~, s. Mikkelissä T8. T. T905. (vmt. maanviljelijä Taavi Heinikainen, s. Suomenniemellä 8. 8. T866, k. Ristiinassa 20. T. T935 ja Maria I.ovisa Nuutilainen, s. Ristiinassa 3. 8. T864, k. Ristiinassa 5. 9. T933). Ylioppilas Mikkelin suomalaisesta tyttökoulusta T924. Fil.kand. T929 ja fil.maisteri T93T. Suomenkielen opettajana Haapamäen yhteiskoulussa T93T -T936.

    Lapset

    T. R a ~ ~ i {ellervo, s. Helsingissä T6. 8. T933.
    2. Alatti fubani, s. Viipurissa 23. 6. _n,37

    Taulu 24.

    Agnes Elisabeth Enwald, sairaanhoitajatar (vmt. piirilääkäri Kurt Wilhelm Enwald ja Johanna Augusta Walle, taulu TT), S. Savonlinnassa 29. TT. T875. Savonlinnan ruotsalainen tyttökoulu T893. Sairaanhoitajatar Helsingin Kirurgin gairAanhoitajatarkurssilta T895. Yksityishoitajattarena Joensuussa T896. Sairaanhoitajattarena Helsingin kaupungin tyoja kunnankodin sairaalassa T896 --T897 ja Taalintehtaan sairaalassa T897_T898. Tohtori Arvedsonin sairasvoimistelu- ja hierontakurssi Tukholmassa sekä samanaikaisesti seurannut Karoliinisessa laitoksessa pidettyjä sairasvoimistelijoille tarkoitettuja anatomian luentoja T898_T899. Kesällä ~ 899 ollut Savonlinnan kylpylaitoksella antamassa sairasvoimistelua ja hierontaa. Sairaanhoitajattarena Hidenin yksityissairaalassa ja samanaikaisesti neiti Ruinin apulaisena Yliopiston hierontaklinikalla T899 ~900. Pitkäniemen keskuslaitoksen osaston ylihoitajatta


    2.

    rena T900_T902. C)pintomatkalla Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa T902. Oulun diakonissa]aitoksen ylihoitajattarena T903 -1904. Taalintehtaan sairaalan hoitajattarena T904- T933. Elakkeelle 1933. Kahtenatoista vuotena kuuden tai kahdeksan viikon aikana Tukholmassa eri sairnaloissa seurannut sairannhoitoa antacn siellä yksitvisesti hierontaa. Toimestann erottuaan harjoittanut sairaanhoitoa ja hierontaa Taalintehtaalla ja Helsingissä.


    Kasvatti:


    f arl Rafael And~stedt, s. Taalintebtaalla 9.T2.T9T3. Keskikoulutodistus Hangon ruotsa]aisesta yhteislyseosta T933. 11ar~oitellut 'I'aalintehtaan sähköverstaalla T933 ja Strömberg- in sähkoverstaalla Helsingissä T933_T935. Sähkötöissä Taalintehtaa]la T935-_T936, nuorempana monttöörinä samassa paikassa ja s_tten Taalintehtaan piirustuskonttorin kopistina T936 T9~7 ja sen jälkeen Taalintehtaan sähkövoimalaitoksen viilaajana.

    Taulu 25.

    Kurt Henrik Enwald, lehtori (vmt. piirilääkäri Kurt \Vilhelm Enwald ja Johanna~ Augusta Walle, taulu TT`!, s. Savonlinnassa 22. T2. T877. Y]ioppilas Savonlinnan lyseosta T897. Fil.kand. T905. Fil.maisteri T907. Lahden yhteiskoulun luonnonhistorian, maantieteen ja poikain voimistelun opettajana T905 _T908. Kuopion lyseon luonnonhistorian ja maantieteen kolleegana ~ 908_T9T4, samojen aineiden nuorempana lehtorina T9~4 _T919 ja voodesta T9T9 samojen aineiden vanhempana lebtorina. Vararehtorina T926-T930 ja rehtorina T930 -193T. Vuonna _928_T929 Helsingin suomalaisen normaali}yseon v.t. vanhempana lehtorina. Luonnonhistorian tuntiopettajana Kuopion suomalaisessa yhteiskoulussa T908~_T9T7. Lukuisissa kunnallisissa ja muissa toimissa. Opintomatkoilla eri osissa maata sekä Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Virossa ja Latviassa. Kunniamerkkejä: Kuopion valloituksen muistomitali, Vapaussodan muistomitali ja Valkoisen ruusun ritarimerkki.


    Puoliso (vihitty Savonlinnassa z4. 8. T905) oppikoulun opettaJa Ir ~ g r i d T~'iola Ryberg, s. Savonlinnassa 26. 9. T878.

    (vmt. kauppias Henrik Johan Ryberg, s. Rantasalmella a7. 4. ~830, k. Savonlinnassa 26. 3. _895 ja Johanna (Hanna) Desideria Lindholm, s. Savonlinnassa 8. ro. T843, k. Kuopiossa 7. 5. ~926). Savonlinnan tyttökoulu `894. Suomalainen jatko-opisto I goo. Hospitoinut Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa ~930. Maantieteen ja lunnnonhistorian opettajana Haminan yhteiskoulussa ~goo_~go~, Savonlinnan tyttökoulussa ~go__~905, Lahden yhteiskoulussa ja sen valmistavassa koulussa _905_~908, Kuopion yhteiskoulussa _908 _~9~7 ja ~9~9 - -_920, Kuopion lyseossa tuntiopettajana vuodesta ~908 alkaen, josta lukuvuosi ~928_~929 v.t. vanhempana lehtorina. OpintDmatkoja Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa sekä Suomen Lapissa.


    Lapset



    _. Xurt Heikki O l a v i Erämeisä (nimenm. ~936), s. Lah
    dessa ~906. Teknologian tohtori. Taulu 26.

    2. Osm o Rurt Wilheelm [rämetsä (nimenm. r936), s. Savonlinnassa 24. 8. ~g_7. Ylioppilas Kuopion lyseosta ~937. Opintomatka Saksaan rg3s. Opiskelee Helsingin Yliopistossa. Reservivänrikki _ 939. Reserviluutnantti ~ 940. Kunniamerkki: Vapaudenristi 4 lk. (1940).

    Taulu 26.

    Kurt Heikki Olavi Erämets3, (nimenm. _9~6), teknologian tohtori (vmt. lehtori Kurt Henrik Enwald ja Ingrid Viola Ryberg, taulu 25), s. Lahdessa _o. _o. _906. Ylioppilas Kuopion lyseosta ~925. Dipl.insinööri Suomen Teknillisen Korkeakoulun kemialliselta osastolta maininnalla _oivallisesti_ _ 934. Teknologian tohtori _ 939. Työskennellyt Geologisen toimikunnan ylimääräisenä geologina rg26__934 Suomen eri osissa, etupäässä Lapissa kesäisin. Teknillisen Korkeakoulun mineralogian assistenttina _928_~930. Professori Väinö SiLvosen yksityisassistenttina ~934. Teknillisen Korkeakoulun analyyttisen kemian assistenttina ~935_~936. Nuorten tieteenharjoittajien apurahalla suorittanut spektraalianalyyttisia tutkimuksia harvinaisten metallien esiintymisestä suomalaisissa mineraaleissa r936 _r938. Opintomatkojå Saksaan, Englantiin, Norjaan, Ruotsiin, Viroon y.m. _ Julkaisuja: Uber die Verbreitung des Indiums 25 in Finnischen Mineralen und seine Trennung von anderen Metallen (väitösk. ~ 938) y.m.

    Puoliso (vihitty Vehmersalmen Kalkkiniemessä _9. 6. ~938) fil.kand. [Ivi Aaarina P`zkari~acn, s. Rautalammilla 28. 6. ~904. (vmt. maanviljelijä Albert Pakarinen, s. Rautalammilla 26. r. r87s, k. Rautalammilla ~8. 7. ~937 ja Cecilia (Silja) Vepsäläinen, s. Rautalammilla '7. ~. ~884). Ylioppilas Kuopion yhteiskoulusta ~925. Fil.kand. ~930. Sanakirjasäätiön stipendiaattina keräämässä kansanomaisia kasvien nimiä Suomessa ja, Ruotsissa ~927, ~928, ~930, `933, ~934 ja ~935 sekä Suomalais-[Jgrilaisen Seuran stipendiaattina samaa tarkoitusta varten ~929 Latviassa liiviläis-rannalla ja Virossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran stipendiaattina samoin keräämässä kansanomaisia karjalankielisiä kasvien nimiä karjalais-pakolaisilta ja kreikanuskoisessa KarJalassa. Tutkimuslaitos Suomen Suku-instituutin assistenttina vuadesta _ 930.

    Taulu 27.

    Brynolf Reinhold Daniel Enwald, agronomi (vmt. piirilääkäri Kurt Wilhelm Enwald ja Johanna Augusta Walle, taulu _~), s. Savonlinnassa _2. ~2. ~879. Maanmittausoppilas ~ goo_~ 902. Helsingin reaalilyseon 8 lk. ~ 902. Agronomitutkinto Mustialan maanviljelys- ja meijeriopiston maanviljelysosastolla ~904. Simananniemen maanviljelys-, karjanhoitoja meijerikoulun opettajana ~904_~908, josta ajasta opiston johtajana kaksi viimeistä, vuotta. Kajaanin kiertävän


    V.t. maanviljelys-opettajana Kurkijoen maamiesopistossa 3 kuukautta keväällä r 9 ~ 3. Siikasalmen maamieskoulun johtajana vuodesta T 9 ~ 3 alkaen. Opettanut maanmittausta ja punnitusta Tuunaansaaren puutarha- ja talouskoulussa kesillä r 9 _ o, I 9 _ I, t9 _ 2 ja Sippolan puutarha- ja talouskoulussa kesillä _gr2, ~9~3- ja ~9~4. Useissa kunnallisissa toimissa. Ottanut osaa erinäisiin maanviljelystä ja karjanhoitoa edistäviin kursseihin- ja kokouksiin. Opintomatka Tanskaan. Kunniamerkkejä: Vapaussodan` muistomitali, Suojeluskuntain ansiomitali, Suojeluskurrtain ansioristi ja Talonpoikaism ars s in m uis tomi tali . maamieskoulun jobtaja ~ 908_- _ 9 ~ 3.

    I'uoliso (vihitty Porissa 27. 7. 1916) talousopettaja Signe Alaria Björkqvist, s. Porissa 2 T . 4. _ 888. (vmt. konemestari Johan Björkvist, s. Kronobyssä 20. 5. 1836, k. Porissa 23. 7. 1889 ja Anna Mathilda Björkroth, s. Porissa 22. 12. 1845, k. Liperissä 20. T2. 1925). Porin ruotsalaisen yhteiskoulun 8 Ik. T905. Talousopettaja-tutkinto Helsingin kasvatusopillisessa talouskoulussa T910. Sippolan puutarha- ja maatalouskoulun kesäkurssi 19 _ 2. Kotiopettajana 1907_T 909. Talousopettajana Reitkallin puutarha- ja maatal ouskoulussa T 9 T 0_1914 ja Jämsän kansanopistossa 19 T 4_I 9 I 6. Siikasalmen kotitalouskoulun talousopettajaksi ja jobtajattareksi 19T9, jota tointa edelleen hoitaa. Ottanut osaa kunnalliseen toimintaan. Osallistunut erinäisiin kotitalouskursseihin. Kunniamerkkejä: Suomen Marttaliiton kultainen ansiomerkki.


    Ottolapset (adoptoituja):


    T. k~rk,Izi Elo Erämetsä (nimenm. 1936), s. Parikkalassa T5. 4. 1915. Helsingin suomalaisen lyseon 8 lk. 1938. E-larjoitellut Outokummun, I ypsyniemen ja Porin konepajoissa. Opiskelee Tampereen teknillisessä opistossa.


    2. Hel l i Johanna Erämetsä (nimenm. T936), s. Parikkalassa 6. Io. 1918. Joensuun tyttökoulu 1937. Oppilaana Säämingin emäntäkoulussa T938. Kotitalousharjoittelijana.

    Taulu 28.

    Anders Johan Harald Enwald, piirilääkäri (vmt. piirilääkäri Kurt Wilhelm Enwald ja Johanna Augusta Walle, taulu 1l), s. Savonlinnassa 29. 6. 1883. Ylioppilas Savonlinnan reaalilyseosta Igo~. Lääket.]is. I9ll. Opintomatka Ruotsiin 1902 ja Saksaan _go5. Kunnanlääkärinä Juvalla 19ll-~-lg_6 ja Joroisissa 1916_192T. Nurmeksen kauppalan lääkäri ja Nurmeksen ja Valtimon kunnanlääkäri ~922--19~4. Uudenkaupungin kaupunginlääkäri 1924__ 929. Ikaalisten plirilääkäri 1929-_~ 932. Huittisten piirilääkäri vuadesta 1932. Haapasaaren meritullivartioaseman koleralääkäri yht. 8 _ /2 kk. vuosina _908 ja _909. Joroisten kDululääkäri 1917_1920. Rautatielääkäri Uudessakaupungissa _924_1929. -~ , ' -r A:~ T r`T ~ Kutsuntalääkäri Joroisissa T 9 T X, Uudessakaupungissa 1924, Ikaalisissa 1929, _g30 ja 1932, Huittisissa 1933 ja 1934 sekä Loimaan kauppalassa 1934 ja 1936. Useissa kunnallisissa toimissa.

    Puoliso (vihitty llämeenkyrossä 23. 7. Igog) lastentarhanopettaja ~ o i n i Karolina llvonen, s. Juuassa lo. s. T 881. (vmt. rovasti Johan Henrik Ilvonen, s. Juuassa 29. 7. t846,k.Hämeenkyrossä 21. 7. I9T8 ja Alma Kristina Hällström, s. Liperissä 5. 4. T8h_, k. Toijalassa 30. 4. 1936). Tampereen tyttokoulu 1897. Kasvatusopillinen käsityökoulu 1904. Helsingin lastentarhaopettaja- kurssi 1906.

    Lapset

    .. Kurt lohan ~ e i k k i E;rämetsä (nimenm. 1930), s. Helsingissli 14. 3. I9l l. Ylioppilas Uudenkaupungin yhteislyseosta 1930. Res.vänrikki 1932. Fil.kand. 1938. Haavoittui Viipurissa 8. 3. 1940 ja kuoli Kuusankosken sotasairaalassa 26. 3. 1940.

    2. Kirsti 17 e I e n a 1ohanna Kivil_loto, o.s. Erämetsä (nimemn. 1930), s. Helsingissä 19T2. Taulu 29.

    . Frik Harald Erämetsä (nimenm. T936), s. Savonlinnassa 27. 6. I9T9. Ylioppilas Porin suomalaisesta yhteisl!seosta 1937. Opintomatha Saksaan _g37 ja Englantiin 1938. Opiskelee Helsingin Yliopistossa.

    Taulu 29.

    Kirsti Helena Johanna Kiviluoto, o.s. Erämetsä (nimenm. T930) (vmt. piirilääkäri Anders Johan Harald Enwald ja Toini Karolina Ilvonen, taulu 28), s. Helsingissä 6. 9. 1912. Vlioppilas Uudenkaupungin yhteislyseosta 1930. Kalliolan kristillisyhteisk. työkeskuLsessa kerhojohtajana 1930-39. Kalliolan vapaaopiston keskikoulun luonnontieteen opettajana 1935_1937. Opintomatka Norjann ja Enontekiöön ~936.

    Puoliso (vihitty Lauttakylässä 22. 6. 1939) pastori ~ a __ ~ o Eino 1ohannes Kivil_wto, s. Metsämaalla 13. 6. _gl6. (vmt. kirkkoherra Eino Eberhard Kiviluoto, s. Merimaskussa I :. 4. ~ 883, k. Turussa _ 4. T . 1939 ja Helmi Maria Mäkimattila, s. Alastarolla 14. 8. 1890). Ylioppilas Turun suomalaisesta yhteiskoulusta 1934. Teologinen erotutkinto 1938. Vihitty papiksi ~938. Turun tuomiokirkkoseurakunnan nuorisopappina ja uskonnon opettajana Turun suomalaisessa yhteiskoulussa.

    Lapsi

    Heikki Eino Johannes, s. Lauttakylässä 30. 6. 1940.

    Taulu 30.

    Karl (Kalle) Fredrik Walle, piirilääkäri (vmt. rovasti Daniel Fredrik Walle ja Selma Augusta Alléen, taulu 7), s. Haminassa 21. Io. 1841. Ylioppilas Kuopion lukiosta ~859. Fi].kand. ~863. Fil.maisteri ~864. I.ääketieteen lis. 1870. Lääketieteen ja kirurgian tohtori 187 _ . Porin toinen kaupungin lääkäri 1871_1880. Porin ensimmäinen kaupungin lääkäri ~ 880 _1891. Lohjan piirin piirilääkäri t891- - 1915. Sai omasta pyynnöstään eron piirilää~kärin virasta. Hovineuvos 1891. Porin kaupungin edustaja valtiopäivillä 1888 ja 1891. Kunniamerkkejä: Annan 3 lk. ritarimerkki. K. I objalla 30. 4. 1918.

    Puoliso (vihitty Porissa 17. 8. 1875) hanna Fredrika Grönfeldt, s. Porissa l_. 2. 1855, k. Lobjalla 3. 8. 1899. (vmt. kauppaneuvos Johan Fredrik Grönfeldt, s. Porissa 30. 9. 1826, k. Porissa 6. ~. ~884 ja Maria Elisabeth Bjarkman, s. Porissa 20. 7. 1832; k. Porissa 4. 6. ~919).


    Lapset



    _. Selma ~aria (~lai ja), s. Porissa 1876. Taulu 3~.
    ~. Onni Fredrik, s. Porissa I. ~. l877, k. Porissa23. l~. ~877.
    3. IYanna Sofia, s. Porissa 8. 3. 1879, k. Porissa lo. 5. 1879.
    4. Ai?za ~l_~gusta, s. Porissa 20. 6. 1880, k. Porissa 17.7.1880.
    Aarl Johan, s. Porissa 6. 9. 1881, k. Porissa 19. ~ o. 1881.
    Emmy ElisabeT,h, s.- Porissa 1884. Taulu 32.
    Aarne Gustaf, s. Lohjalla 4. Io.1891, k. Lohjalla 13. ~. ~ 895.

    Taulu 31.

    Selma Maria (Maija) Berndtson, o.s. Walle (vmt. piirilääkäri Karl Fredrik Walle ja Hanna Fredrika Grönfeldt, taulu 30),`s. Porissa z6. 6: 1876. Porin yksityisen ruotsalaisen tyttökoulun 5 lk. 1892. Opiskeli Helsingin musiikkiopistossa.

    Yksityisiä tunteja laulussa, soitossa, kielissä ja kirjanpidossa. K. Helsingissä 17. 5. 1928.

    Puoliso (vihitty Lohjalla 29. 4. ~914) lehtori .Siurle Torsten F j a I a r Bernd tson, s. Lvhjan Nummella _ 7. 5. ~ 875. (vmt. rovasti Berndt Vilhelm Sjöroos, s. I,uvialla 7. 8. ~ 847, k. Kirkkonummella 3. 6. Ig~o ja Rosina Elisabeth Vikman, s. Kokemäellä 16. 12. 1852, k. Lohjan Nummella 12. 6. 1880). Ylioppilas Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta ~896. Fil. kand. 1902 ja fil.maisteri ~907. Matematiikan ja fysiikan opettaja Brobergin koulussa (Läroverket för gossar och flickor) Helsingissä 1899_1906. Matematiikan nuorempi lehtori rnotsalaisessa reaalilyseossa Helsingissä ~g~o_19l9 ja ruotsalaisessa tyttölyseossa Helsingissä ~919- - 20. Matematiikan vanhempi lehtori ruotsalaisessa normaalilyseossa ~920 22. K. Helsingissä 16. 6. 1922.

    Taulu 32.

    Emmy Elisabeth Sandström, o.s. Walle (vmt. piirilääkäri Karl Fredrik Walle ja Hanna Fredrika Grönfeldt, taulu 30), s. Porissa 5. 4. 1884. Helsingin yksityisen ,ruotsalaisen tyttökoulun 8 lk. ~902. Ottanut kirjanpito-, kieli-, kaunokirjoitusja soittotunteja Helsingissä. Hieromakurssi He]singissä. Hierojana Lohjalla.


    Puoliso (vihitty Lobjalla 17. 8. 1908) eläinlääkäri Einar Sandström, s. Pusulassa 4. 2. 1877. (vmt. kirkkoherra Mathias Sand~ström, s. Uudessakaarlepy_ssä 16. ~o. 1843, k. Sulvalla 23. I. ~891 ja Hilda Emilia Pettersson, s. Hämeenlinnassa 5. 4. ~8;3, k. Korsholmassa 7. 6. 1930). Ylioppilas 1896. Eläinlääkäri Tukholman eläinlääkärikorkeakoulusta 1903. V.t. eläinlääkäri Vaasassa ~goh Eläinlääkäri Lohjalla 1904_1906. V.t. piirieläinlääkäri Vetelissä t906 ja Seinäjoella 1907. Piirieläinlääkäri Käkisalmessa ~907_1922, Kokkolassa 1922- ~923 ja Forssassa ~923_1929. K. I;~orssassa ~3. 7. 1929.


    Lapset



    I. SOI?Je_g ~aria, s. Käkisalmessa Iglo. Kansakoulunopel
    taja. Taulu 33.

    k'ilif Aarl Einar, s. Käkisalmessa 13. 4. 1912. Ylioppilas Forssan yhteiskoulusta 193~. Reserviupseeri 1934. Aktiiviupseeri 1937. Palvelee K.T.R. 2 :ssa.


    Bör je Einar dlathias, s. Käkisalmessa 3. 3. 1914. Ylioplas Forssan yhteiskou]usta 1932. Reserviupseeri 1933. Farmaseutti 1936.


    Stig Einar Daniel, s. Käkisalmessa Il. 12. 1915. Yliop

    pilas Forssan yhteiskoulusta 1935. Reserviupseeri 1936.
    Opiske]ee Ateneumissa.
    Synnöve Sa_sanna Elisabet, s. Käkisalmessa 28. I. 1921.
    Ylioppilas Forssan yhteiskoulusta 1939.
    A a r ~ e Einar Fjalar, s. Käkisalmessa 6. 6.

    22. 4. 1923.

    Taulu 33.

    S o 1 v e i g Maria Aurola, o.s. Sandström, kansakoulunopettaja (vmt. piirieläinlääkä~ri Einar Sandström ja Emmy Elisabeth Walle, taulu 32), s. Käkisalmessa 6. ~. ~glo. Ylioppilas Forssan yhteiskoulusta 1930. Jyväskylän seminaari 1934. Kasvatusopin tutkinto 1937. Kansakoulunopettaja Somerniemen Niuvalassa 1934_1935, Sulkavan Kaartilanmäellä 1935_~936, Loimaan Haaralla 1936_1937 ja Temmeksen Ylipäässä vuodesta 1937.


    Puoliso (vihitty Forssassa 23. 6. 1935) opettaja f'?~ovi Eelis Aurola (ent. Juuti, nimenm. 1931), s. Savonlinnassa 18. Io. ~gog. (vmt. opettaja Toimi Ilmari Juuti, s. Kiihtelysvaarassa


    . I. 1881 ja Elin Aurora Makkonen, s. Enonkoskella 19. 7. t88~). Käynyt Savonlinnan lyseota. Jyväskylän seminaari 1933. Reserviupseeri 1934. Kansakoulun opettaja Sulkavan Kaartilanmäel]ä T934_1936, Loimaan Haaralla 1936_~937 ja Temmeksen kirkonkylässä vuodesta 1937. Kasvatusopin tutkinto 1937.


    Lapset



    ~. Soili Tuovi AIaria, s. Sulkavalla ~6. 5. 1936. z. Seija Liisa Irmeli, s. Oulussa 13. ~ z. 1937.

    Taulu 34.

    Alexander Gustaf Walle, lääninrovasti (vmt. rovasti Daniel Fredrik Walle ja Selma Augusta Alléen, taulu 7), s. Haminassa ~9. 4. ~843. Ylioppilas 1861. Jumalnusopin erotutkinto yliopistossa 1865. \/ihitty papiksi 1865. Pastoraalitutkinto 1873. Kirkkoherran apulainen Leppävirralla 1865- - 67. Virkaja armovuoden saarnaaja Leppävirralla 1867_68. KirEkoherran apulainen Kaavilla 1868_75. Kirkkoherra IJukuniemellä ~875_~glo. Hoitanut oman toimensa ohella Uukuniemen kappalaisen virkaa 1876_98. Kansakoulujentarkastajana Ruskealan, Uukuniemen, Sortavalan, Jaakkiman ja Parikkalan pitäjissä 1881_85. Lääninrovasti Sortavalan rovastikunnassa 1884 _~glo. Kirkkojen ja pappi]oiden rakentamis- ja hoitokomitean jäsen 1884. Valtiopäivi]lä ~88~. I888, ~89~, T894, 1897, 1899, ~ goo, 1904_1905 ja ~ 905_1906 pappissäädyn jäsenenä. Edustaja kirkolliskokouksessa 1898 ja 1903. Viipurin läänin ev.luth. papiston palkkausjärjestelykomitean puheenjohtaja 1887_97. Mustalaiskysymysjärj estelykomitean puheenjohtaj a 1898_ 19 ~ o. Apulaisasessori 1898. Papiston puustellien metsänhoitojärjestelykomitean jäsen 1905_lo. Useiden seurojen jäsen. Ottanut paljon osaa kunnalliseen elämään m.m. 21 V. kuntakokouksen esimiehenä. Kuoli Helsingissä ~. ~ I. Ig~o. Kunniamerkkejä: Annan 3 lk :n ja Stanislain 2 lk :n ritarimerkit.


    Puoliso (vihitty Mikkelin Heikkalassa 6. 6. 1869) hildur Fatima ( Al i 1~ r' a ) Thoreld, s. Mikkelissä z6. 4. 1843, k. Uukuniemen Salmisaarella ~5. 5. 19~8. (vmt. ruununvouti Anders Thoreld, s. PirttiLylässä ~3. Ii. 1788, k. Mikkelissä 31. 5. 1860 ja hänen toinen puolisonsa Nathalia Margaretha Hultin, s. Mikkelissä z8. 5. 1818, k. Mikkelissä 9. 4. 1847).


    Lapset



    . Hild ur Alugusta lVosalie, s. Kaavilla ~870. Taulu 35.

    . Gerda, s. Kaavilla ~. 5. 187z, k. Uukuniemen Salmisaa
    rella 4. 4. ~ 938. Hoiti koko elämänsä äitiään.

    3. Oar_iel G~sta/ ( G ö s t a ), s. Kaavilla 1874. Kunnanlää
    käri. Taulu 40.
    32

    33

    () s k a r Ferdinar_d, s. Uukuniemellä 2. 4. _876, !~. Uukuniemellä ~o. 8. _880.


    11 m a 1oha'_na, s. Ilukuniemellä _877. Taulu 41.

    Irgelvorg Emilia ( E m m i ), s. Uukuniemellä 1880. Taulu 44.

    Alfred Aleksander ( 1'o j a ), s. Uukuniemellä _881. Taulu 47.


    Agnes ( ~4 ~_ __ ) Elisabeth, s. Uukuniemellä ~7. 8. ~884. Påästötodistus Savonlinnan tyttökoulusta Igol. Postikurssi ja tutkinto ~907. V.t. postinhoitaja Uukuniemellä lyhyommän ajan ~909, Ig~o ja 19~ I. V.t. postivirkaili~a lyh)emmän ajan Vilpurissa Igog. Konttoristi Ekön sahalla _ 9 ~ 7_24. Tämän jälkeen hoitanut äitiään Uubuniemellä.


    Karl Herman, s. Uukuniemellä 9. 4. 1887, k. Uukuniemellä 26. 5. 1888.

    Taulu 35.

    Hildur Augusta Rosalie Kolkki, o.s. Walle (vmt. lääninrovasti Alexander Gustaf Walle ja Hildur Fatima (Minna) Thoreld, taulu 34), s. Kaavilla lo. 5. _870. Päästötodistus Savonlinnan tyttökoulusta ~ 886. Talouskoulu Helsingissä I 894. Ollut 20 vuotta Pielisjärven kansakoulun ja useita vuosia Martta-yhdistyLsen johtokunnassa. K. Juuassa _.4.1940 evakuoituna. Puoliso (vihitty Uukuniemellä 24. 8. _ 897) rovasti En_an~_el ~AIar_~) Aolkki, s. Kurussa 22. I_. _869. (vmt. maanviljelijä Juuse Emanuel Kolkki (sitt. Laurila), s. Kurussa lo. 6. _833, k. Kurussa 13. I. I9l9 ja Eeva Liisa Hellén, s. Kurussa ~ 5. Il. _847, k. Kurussa 8. 5. _876). Ylioppilas Hämeenlinnan normaalilyseosta _890. Vihitty papiksi _89S. Rovasti _g26. Kirkkoherran apulainen ja v.t. kappalainen KesälabJella _89; 96. Saarnaaja ja kansakoulunopettaja Lavansaarella _897---~901. Pielisjärven (Viekin) 2 :nen kappalainen Igol_1939. Pie1is~arven kirkLoherra _g39. Kansanedustaja valtiopäivillä IgO7--og ja ~930--33. Presidentin valitsijamies _g25 ja _g27. Momssa kunnallisissa luottamustoimissa Pielisjärvellä. K. Juuassa ~7. 3. ~940 evakuoituna.


    Lapset



    . /~use Ateksanteri, s. UuLuniemellä _898. Paikallispäällikko. Taulu 36.

    2. ~Ivi hil~durr, s. Uukuniemellä ~go~. Ekonoomi. Taulu q7.

    3. Ai~zo, s. Viekissa ~903. Kansakoulunopettaja. Taulu 38.

    4. Osmo ~lias, s. Viekissä ~903. Fil.kand. Taulu 39.

    Taulu 36.

    J u u s e Aleksanteri Kolkki, paika]lispäällikkö (vmt. rovasti Emanuel (Manu) Kolkki ja Hildur Augusta Rosalie ~NTalle, taulu 35), s. UuLuniemellä 23. 6. ~898. Ylioppilas Nurmeksen yhteiskoulun jatkoluokilta ~9~8. Res.vänrikki _g3 >. Opettaja Lieksan yhteiskoulussa 1926- - 27, Nurmeksen yhteiskoulussa 1927_28 ja Viekin kansakoulussa ~928. Lieksan sk :n paikallispaallikko vuodesta ~929. Kunniamerkkejä: Vapaussodan muistomitali soljen kera.

    Puoliso (vihitty Hattulassa ~ 6. 8. ~ 932) voirnistelunopettaja A _ l i loha__na ~haniemi, s. Vanajassa 22. 6. ~903. (vmt. tilanomistaja Juho Antinpoika Parkku-Ihaniemi, s. Vanajan Parkulla '6. TO. 1838, k. Hattulassa 23. ~o. ~907 ja Eriika Heikintytär Torkkola, s. Hattulan Torkkolassa 23. 9. 1862, k. Hattulan Ihaniemessä 6. 3. ~933). Y]ioppilas Hämeenlinnan suomalaisesta yhteiskoulusta 1922. Voimistelunopettajatutkinto ~925. Voimiste]un ja terveysopin v.t. opettaja Hämeenlinnan alakansakouluseminaarissa _g25. Lieksan yhteiskoulun tyttöjen voimistelunopettaja vuodesta 19~5.

    Lapset

    ~.. A'_ ja ~riika, s. Hämeenlinnassa 27. 5. 1934.

    2. Al ar ja Aa~g?'s~a, s. Hämeenlinnassa ~6. ~. '937.

    3. {ertt_t foha~ena, s. Hämeenlinnassa 16. I. 1937.

    Taulu 37.

    Elvi Hildur Kolkki, ekonoomi (vmt. rovasti Emanuel (Manu, Kolkki Ja Hildur Augusta Rosalie Walle, taulu 35), s. Uukuniemellä 5. 6. Igo~. Ylioppilas Nurmeksen yhteiskoulun jatkoluo

    3
    .54

    kilta _ 92 ~ . Päästötodistus Kauppakorkeakoulusta _ 924. ~konoomi _924. Konttoriharjoittelija Jukolan Osuuskauppa r.l:ssä Nurmeksessa ja Ekön sahalla T922. Kesäapulainen PYP:n Lieksan konttorissa _923 ja SOK:n pääkonttorissa ~924. Virkailija Keskinäisen Henkivakuutusyhtiö Pobjan pääkonttorissa _924--33 ja _934. V.t. kunnankirjuri ja -toimistoapulainen Kuusjärvellä _ 934.

    Taulu 38.

    Aino Yrttimsa, o.s. Kolkki, kansakoulunopettaja (vmt. rovasti Emanuel (Manu) Kolkki ja Hildur Augusta llosalie Walle, taulu 35), s. Viekissä _8. 4. _903. Ylioppilas Nurmeksen yhteiskoulun jatkoluokilta _923. Kansakoulunopettaja Sortavalan s,eminaarista _ 925. Pyhäselän Rasivaaran ,vlemmän kansakoulun opettaja ~925_26. Kuusjärven kirkonkylän alakansakoulun opettaja vuedesta I929.

    Pl~oliso I (vihittv Viekissä ~9. 9. ~927) majuri 1:a~Gri A:aupp~nen, s. Kurkijoella ~9. 7. ~899. (vmt. maanviljelijä Samuli Kauppinen ja Hanna Korhonenj. Kadettikoulu _g~g_2_. Taktiikan soveltamiskurssi _927. Komppanianpäällikkökurssi _929. Nuorempi upseeri y.m. Karjalan Kaartin Rykmentissä _92~_ 28. Yleisesikuntaupseeri 2 Divisioonan Esikunnassa ~928 - -~9. Komppanian päällikkö Polkupyöräpataljoona I :ssä ~ 929_32. Talouspäällikkö Kannaksen sotilaspiirissä _932. Ylennetty majuriksi _ 934. Kunniamerkkejä: Vapaussodan muistomitali soljen kera. _ Laillinen avioero _929.

    Puoliso I I (vihitty Kuusjärvella _ . 4. ~ 93 ~ ) kanttori E i ~ o llmari Yrttimaa, s. Jalasjärvellä 7. 2. _89~. (vmt. maanviljelijä Jubo Yrttimaa, s. Jalasjärvellä 27. I_. _860 ja Maija Helerla Luokkakallio, s. Jalasjärvellä 5. 8. ~862). Päästötodistus Viipurin Kirkkomusiikkiopistosta _g28. V.t. kanttorina Kuusjärvellä '92~8_32. Palopäällikkönä Kuusjärvellä vuodesta _g3s ja kirkkohallintakunnan puheenjohtajana vuodesta _934.


    1 \1~11~ ~ \ ~ ~

    Lapset



    I _. A'a i j a /ol~anna Aauppine1', s. Sortavalassa 6. ~. ~928.
    Ii oubllainen.

    I I 2. A1 a r j a t t a, s. Kuusjärvellä 25. 5. ~940.

    Taulu 39.

    Osmo Elias Kolkki, fil.kandidaatti (vmt. rovasti En~anuel tManu) Kolkk_ ~a Hildur .4ugusta Rosalie Walle, taulu 3; ), s \~iekissä ~8. 4. ~903. Ylioppilas Nurmeksen yhteiskoulun jatLoluokilta ~924. Fil.kand. (fys.mat.) ~935. Ilmatieteellisen keskuslaitoksen palveluksessa virastovaratoissä ~936 - 37, ylimääräisenä saanennustajana ~ 937 ja Turun lentoaseman lentometerologina vuodesta ~ 937. Kunniamerkkejä: Vapaussodan muistomitali solJen kera.

    Puoliso (vihitty Viekissä ~. 7. ~934) ekonoomi ~dna Sofia ('re~s, s. Ashtabulassa Ohiossa USA:ssa 27. ~o. ~906. (vmt liikem_es Otto Wilhelm Greis, s. Hausjärvellä 9. 5. ~88~, k Helsing_ssä 25. 5. ~928 ja Emma Sofia Heikkilä, s. Ashtabulassa Oh_ossa IJSA:ssa 27. 7. ~884). Ekonoomi ~93~. HarjoitteliJana Riihimäen sementtivalimon konttorissa ~927_28. Konttorist_ Oy. Constructor Ab:llä ~929. Keskinäisessä Henkivakuutusyhtio PohJassa ~93~_32. Maatalouskerholiitossa ~932_34.

    Lapsi

    Aleeri ~ln~zeli, s. Helsingissä 8. _2. ~934, k. Helsingissä

    Taulu 40.

    Daniel Gustaf (Gösta) Walle, kunnanlääkäri (vmt. lääninrovasti Alexander Gustaf Walle ja Hildur Fatima (Minna) 'I`horeld, taulu 34), s. Kaavilla ~4. 7. ~874. Ylioppi]as Viipurin klassillisesta lyseosta ~892. Läuket.kand. '899. Lääket.lis. ~904. V.t. alilääkäri Takaharjun parantolassa ~905. Uukuniemen ja Kesälahden kunnanlääkäri ~905_~g~o. V.t. Sortavalan piirilääkäri nelJa eri kertaa. K. Uukuniemellä 20. 2. ~920. Useiden seuro~en Jäsen. Potilaittensa ja paikkakuntalaisten rakastama.

    Taulu 41.

    Alma Johanna Aschan, o.s. Walle (vmt. lääninrovasti A]exander Gustaf Walle ja Hildur Fatima (Minna) Thoreld, taulu 34), s. Uukuniemellä 31. 12. 1877. Päästötodistus Savonlinnan tyttökoulusta 1894 ja Viipurin suomalaisesta kauppakoulusta 1895. Konttoristi Pitkäranta Bruks Ab:llå 1898 ja Yhdyspankin Sortavalan konttorissa 1898-1900. Ylimäåräinen kanslia-apulainen Helsingin Verotusvalmistelulautakunnassa vuodesta 1928.

    Puoliso (vihitty Uukuniemellä 12. 6. 1902 Tehtaanhoitaja Armas Eliel Aschan, s. Uukuniemellä 31. 12. 1876. (vmt. kuvernementinsihteeri Viktor Fabian Aschan, s. Viipurissa 22. 2. 1830, k. Sortavalassa 6. 3. 1888 ja opettajatar Hilma Emilie Gröhn, s. Mäntyharju]la 19. XX. 1842, k. Helsingissä 9. 3. 1914. Erotodistus Helsingin kauppaopistosta 1894. Kirjanpitäjä Leppäkosken Puunhiomolla 1897-99. Kirjanpitäjä ja suomenkielen kirjeenvaihtaja Pitkärannan tehtaalla 1899-1904, Ekön sahalla 1904-05, Hämekosken Puuhiomolla 1905 ja XXXXXX sahalla 1906-10. Sahanhoitaja Ekön sahalla 1910-26 sekä samanaikaisesti Oy. Taksa-autoliikenteen toimeenpaneva johtaja 1924-26. Isännöitsijä Tvärminnen kalkkihiekkatiilitehtaalla 1925-26. K. Helsingissä 28. 7. 1926. Monissa kunnallisissa luottamustoimissa sekä jäsen monissa ammattiaan lähellä olevissa yhdistyksissä.

    Lapset

    Klaus Astola (nimenm. 1928), s. Impilahdella 1903. Kanslisti. Taulu 42.

    Erkki Astola (nimenm. 1928), s. Sortavalassa 1907. Dipl. insinööri. Taulu 43.

    Anders (Antti)Astola (nimenm. 1935), s. Uukuniemellä 25. 8. 1914. Ylioppilas Helsingin suomalaisesta vhteiskoulusta 1932. Vanhemman maanmittausharjoittelijan oikeudet 1936. Maanmittausinsinööri 1938. Maanmittausharjoittelijana useissa paikoissa. Kunniamerkki: Vapaudenristi 4 lk. (1940).

    Taulu 42.

    Klaus Astola (nimenm. 1928), kanslisti (vmt. tehtaanhoitaja Armas Eliel Aschan ja Alma Johanna Walle, taulu 41), s. Lapinlahdella 6. 10. 1903. Päästötodistus Raahen porvari- ja kauppakoulusta (Kauppaopisto) 1923. Harjoittelija Ekön sahan konttorissa 1920-21. Konttoristi Oy. Taksa-autoliikenteen konttorissa 1924-25 ja Karhula Oy:n konttorissa 1925-27. Kirjurialiupseeri Ilmavoimien esikunnassa 1927-28. Kanslisti Helsingin lääninvankilassa 1928-32 (apulaisjohtajana 8 kk.). Kirjuri panssarilaiva Väinämöisellä 1934-35. Kirjurialiupseeri ilmatorjuntarykmentti 2:ssa vuodesta 1935. Kunniamerkki: Vapaudenristi 2 lk. (1940).

    Puoliso (vihitty Viipurissa 16. 4. 1938) Laura Marjatta Kiuru. s. Räisälässä 28. 4. 1912. (vmt. talollisen poika Adam Kiuru, s. 15. 11. 1887 ja Maria Virolainen, s. 25. 10. 1892).


    Lapsi

    Hille Marjatta, s. Viipurissa 11. 1. 1939.

    Taulu 43.

    Erkki Astola (nimen,n. 1928), dipl. insinööri (vmt. tehtaanhoitaja Armas Eliel Aschan ja Alma Johanna Walle, taulu 41), s. Sortavalassa 3. 8. 1907. Ylioppilas Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta 1926. Dipl. insinööri 1934. Insinöörikapteeni 1939. Harjoittelija eri tehtaissa 1924 - 28. Matemaattisten aineiden opettaja Helsingin suomalaisessa yksityislyseossa 1920 - 34. Insinööri Rannikkolaivastossa 1934-36. Insinööri Kuopion teollisuuspiirin esikunnassa vuodesta 1937. Kuopion Puhelinyhdistyksen toimitusjohtaja vuodesta 1939.

    Puoliso (vihitty Helsingissä 17. 9. 1933) opettajatar Eeva Inkeri Miettinen, s. Helsingissä 17. 2. 1907. (vmt. muusikko Vihtori Miettinen, s. Siilinjärvellä 22. 3. 1870 ja Gustava Fagerström, s. Artjärvellä 12. 1. 1870). Opettajatar Helsingin suomalaisesta jatko-opistosta 1927. Suorittanut 8/8 lk. Helsingin suomalaisessa yksityislyseossa 1931 (yksityisoppilaana). Luonnonhistorian opettaja Helsingin suomalaisessa yksityislyseossa 1928-37. Opettaja Helsingin suomalaisen yksityislyseon valmistavassa koulussa 1932-35. V.s. opettaja Hämeenlinnan yhteiskoulussa 1927, Helsingin toisessa suomalaisessa tyttökoulussa 1928 ja Mikkelin lyseossa 1937.

    Lapset

    1. Erva Hilkka Marjetta, s. Helsingissä 27. 11. 1935.

    2. Eira Minna Johanna, s. Helsingissä 16. 4. 1940.

    Taulu 44.

    Ingeborg Emilia (Emmi) Rantanen, o.s. Walle, postinho;taja (vmt. lääninrovasti A]exander Gustaf Walle ja Hildur Fatima (Minna) Thoreld, taulu 34)` s. Uukuniemellä ~2. 3. ~880. Päästötodistus Savonlinnan tyttokoulusta _ 896. Postikurssi ja -tutkinto 1904. Postinhoitaja Uukuniemellä vuodesta ~904. Hoitanut ensimmäisen miehensä kuoleman jälkeen UuLuniemen Ratilan tilaa.

    Puoliso I (vihitty Uukuniemellä c4. I l. ~go7) maanviljelijä R~dolf Berg, s. Pietarissa ~ I . 3. ~ 883. (vmt. kultaseppä Olli Berg, s. Uukuniemellä 2~. 9. 1849, k. Pietarissa 30. ~o. ~8~7 ja Anna Pulkkinen, s. lnlpilabJell-~ 27. 9. ~8~3, k. Antreassa 26. 3. ~911). Kauppakoulu Pietarissa. Konepiirustaja Pietarissa Maanviljelijä Uukuniemellä ~ 90z_~ 5. K. Sortavalassa ~ o.3. _ 9 ~ '.

    Puoliso II (vihitty Uukuniemellä ~4. ~2. _g27) rakennusmestari Johan ( ~ a r~ ~ e s ) (erdir_ar~d Rantanen, s. Urjalassa (H1.

    o. 12. _875. (vmt. maanviljelijä Jubo Aleksanteri Hietanen (Rantanen), s. Urjalassa ~852, k. Urjalassa ~907 ja Henrika Maria Lanka, s. Urjalassa 18j5, k. Urjalassa ~9~3). NahRuri Punkalaitumella ~ 89~ 98. Rakennusmestarina Punkalaitumella 1898__go8 ja Uukuniemellä ~908 30. Monissa kunnallisissa luottamustoirmissa. K. Uukuniemellä 4. 7. ~93~.

    Lapset


    I ~. R a al h a Gur_vor, s. Uukuniemellä 1908. Karjakk<~. Taulu 45.


    I 2. Torster_ ( ~ o r s t i ) R__dolf Aleksar_der, s. Uukuniemellä I l. 3. 1911. Päästötodistus Kuopion liuuromykkäinkoulusta ~928. Elää kotona IJukuniemen Ratilassa.


    I 3. Hildur Meri T_~?~li~ki, s. Uukuniemellä ~9~3. Sai
    raanhoitajatar. Taulu 46.

    I 4. ~'irsti Xyllikki, s. Uukuniemellä 19. I~. ~9~4, k. Uulcuniemellä 1 l . 3. 1916.

    Taulu 45.


    Ranha Gunvor Nukari, o.s. Berg, karjakko (vmt. maanviljelijä Rudolf Berg ja Ingeborg Emilia (Emmi) Walle, taulu 44), s. Uukuniemellä ~3. 7. 1908. Päästötodistus Muuruveden talouskoulusta 1924 ja Vihdin karjakkokoulusta 1927. Karjakkoharjoittelija VihUin Irjalassa 1925_~6. Karjakko Helsingin pitäjän Tammistossa 1927 ja kotona sen jälkeen. Tarkastuskarjakko Uukuniemellä ~ 930.

    Puoliso (vihitty Uukuniemellä 28. 4. 1935) maanviljelijä ~l~zders Armas Rafael N~kari, s. Uukuniemellä l;. 3. ~90,, k. Uukuniemellä 4.3.1938. (vmt. pastori Johannes Nukari, s. Iitissä 31. 5. 1866, k. Uukuniemellä 31. I. 1934 ja Augusta Eleonoora Wallenius, s. Nurmijärvellä 29. 8. 1866, k. Sortavalassa 22. I. 1924). Päästötodistus maamieskoulusta ~932. Uukuniemen kappalaisvirkatalon hoitaja 1932_35. Uukuniemen Ratilan vuokraaja vuodesta ~93~. Monissa kunnallisissa luottamustoimissa.

    Lapset

    . ~ i 11 e {ellervo. s. UuLuniemellä 30. I . ~ q36, k. Uukuniemellä.

    2. IY a ~ ~ a l~yl/,ikki, s. Uukuniemellä 23. 6. ~37.

    Taulu 46.

    Hildur Meri T u u 1 i k k i Simpura, o.s. Berg, sairaanhoitajatar (vmt. maanviljelijä Rudolf Berg ja Ingeborg Emilia (EmmiJ Walle, taulu 44), s. Uukuniemellä 30. 5. ~9~3. Päästotodistus Lahdenpohjan yhteiskoulusta ~93~. Sairaanhoitajatar Viipurista ~936. Sairaanhoitajatar Helsingissä Kivelän sairaalassa 1936 - 37, Kulkutautisairaalassa ~ 937 sekä Pitkärannan sairaalassa 937_4_.


    Puoliso (vihitty Uukuniemellä 7. I l. 1937) ty-önjohtaja /~bo F~sio Simplura, s. Sortavalassa 3~. II. 1910. (vmt. maunviljelijä Juho Henrik Simpura, s. Sortavalassa Il. 12. 1884, k. Sortavalassa 22. 4. 1937 ja Ida Maria Hämäläinen, s. Heinävedellä 16. 8. 1886, k. Jääskessä 26. 12. 1920). Päästötodistus Lahdenpohjan yhteiskoulusta 1926. Walter Ahlströmin T eollisnuskoulu 1936. Metsätyönjohtaja 1931_35. Harjoittelija Kymi


    Oy:llä 1935 ja ~936. TN-onjohtaja Pitkäranta Oy:llä ~93740.

    Taulu 47.

    Alfred Aleksander (Poju) Walle, tilanhoitaja (vmt. lääninrovasti A]exander Gustaf Walle ja Hildur Fatima (Minna) Thoreld, taulu 34), s. Uukuniemellä 15. Io. 1881. Päästotodistus Kurkijoen ylemmästä Maanviljelyskoulusta Igol. Uukuniemen kirkollisvirkatalon vuckraaja Igo~_o5. Siirtolainen Argentinassa ~906_o7. Tilanhoitaja Novgorodin kuvernementissa Venäjällä ~ 908. Maatalousneuvoja Kivennavalla ~ 909-_~ I . Til anhoitaja Vuoksenniskalla ~gll__5. Tilanvuokrnaja Virossa ja tilanhoitaja Venäjällä ~9~5- - 20. Tilanhoitaja Viipurin pitäjässä (Kakkola ja Ykspää) T923_36. Tilanhoitaja Labdenpohjassa ~937_40.

    Puoliso (vihitty Viipurissa 23. 9. ~9~4) Maria Grigorie7;na, s. Valdain Belskoissa Venäjällä! 8. 3. 1895 (vl). (vmt. Jacob Grigorieff, s. 187~, k. 1897 ja Wasilissa Moissejeff, s. Valdain Belskoissa Venäjällä 22. 12. 1869).

    Taulu 48.

    Sofia Elisabet (Betty) Lackström, o.s. Walle (vmt. rovast:i

    Daniel Fredrik Walle ja Selma .Nugusta Alléen, taulu 7 !, s. Leppävirralla 9. 4. ~ 846, k. I 1 omantsissa 29. 5. ~ 912.


    Puoliso (vihitty Leppävirralla 22. 8. ~ 865) 1ääninro\rasti
    Frans ~litlas Lackström, s. Pyhäjoella I. 6. 1834. (vmt. krnu
    nunnimismies Johan NiLlas Lackström, s. Pyhäjoella ~ 3. 2.
    1798, k. Pyhäjoella 5. 8. ~859 ja Maria Elisabet Soderman, s.
    C)ulussa 9. 2. _809, k. Pyhäjoella 5. Io. 1839). Ylioppilas Vaa
    san lukiosta ~855. Vihitty papiksi ~858. Sunmussalmen kirkko
    herran apulainen 1858_59. Leppävirran kirkLoherran apulainen
    ja v.t. kappalainen ~859 67. Juantebtaan saarnaaja ~867- 86.
    Sijaiskirkkoherra Nilsiässä ~870. Ilomantsin kirkkoherra 1886_
    98. Lääninrovasti ~890. Rovastin arvonimi ~893. K. Ilomantsissa
    . Il. 1898. Kunniamerkkejä: Stanis]ain 3 lk:n ritarimerkki.

    Lapset



    '. A ~ ~ a Augusta Elisabet, s. Leppävirralla 27. 7. 1866. Joensuun tyttökoulu ~ 883. Valtion metsäkasööri Ilomantsissa. K. Ilomantsissa 19. ~2. ~921.

    2. len77y liilhelmina (AIi ii~ m i), s. Juantehtaalla ~867.

    Taulu 49.


    3. S e I m a, s. Juantebtaalla ~ ~ . 9. ~ 869. Savonlinnan tyttökoulu ~885. Innokas Lotta vapaussodasta läbtien. K. Ilomantsissa 27. n 1934.


    4. (rar~s Onni, s. Juantehtaalla ~87~. Taulu 52.

    5. f ohan~zes ( ~ a ~ ~ e s ), s. Juantehtaalla ~ 873. Apteekkari.
    Taulu 53.

    6. 41ma ~`iviä, s. Juantehtaalla ~6. ~. ~875. Joensunn tyttokoulu ~ 892. Kirjakauppias Joensuussa. K. Ilomantsissa 15. 4. t936.

    ~. B e r t h a, s. Juantebtaalla 27. ~ n ~ 876. Joensuun tyttökoulu ~895. Pankkivirkailija.

    8. Il e ~ ~ i :Llaria, s. Juantelltaalla ~8. 7. ~878. Joensuun tyttökoulu ~897. Farmaseutti ~905. Sairastui proviisorintutkintoa suorittaessaan ja knoli Ilomantsissa ~5. 9. 19T4.

    9. Aaarlo Akseli iT~ äinö, s. Juantehtaalla ~880. Rautatienkirjuri. Taulu 54.

    ~o. Yr jö Aleksanteri, s. Juantebtaalla ~881. Lehtori. l`aulu 56.

    ~ ~. I7 a ~ ~ y Ingeborg, s. Juantehtaalla ~ 884. Taulu 58.

    ;2. Aarne Taneli Lakkokorti (nimenm. ~935)' s. Ik~mantsissa 1888. Apteekkari. Taulu 60.

    Taulu 49.


    Jenny Vilhelmina (Mimmi) Ottelin, o.s. Lackstrorm (vmt. Lääninrovasti Frans Niklas Lackström ja Sofia Elisabet (Betty) Walle, taulu 48), s. Juantehtaalla 20. ~. ~867. Joensunn tyttökoulu 1883. K. Haapakoskella ~ 6. 5. ~ 925.

    Puo]is<~ (vihitty Ilomantsissa 3. ~. ~888`> vuori-insin~iöri Johan L'udvig AIathias Ottelin, s. Kaavilla 3. I. ~855. (\'mt. rovasti Joha_l Adoli Ottelin, s. Elimäellä 4. 4. ~798, k. Kaavilla 24. ~. 1886 ja Selma Sofia Katarina Schildt, s. Lammilla 9. 4. i8~2, k. Kaavilla 5. 5. 1894). Oppilas Kuopion lukiossa. Opiskeli He]singin Polyteknillisessä opistossa. Valtion rautateiden palveluksessa ~878---1881. Vuori-insintiöri Tukholman Vuorikorkeakou]usta `883. Ruotsin rautateollisunden palveluksessa m.m. Anl<arsrumin tehtaan teräksen valmistusosaston johtajana ~883 _85. Juantehtaan yli- insinööri r887_97. Juantebtaan isännöitsijä ~897_~907. Haapakosken tehtaan hoitaja ~907_24. ~.]äkkeelle 1924. K. Pieksämän kauppalassa 25. 5. ~937.

    Lapset

    I. ~ i?~o fohannes Ortola (nimenm. ~935), s. Juantehtaalla 1889. Pankinjohtaja. Taulu 50.


    2. ~ I ~ a .Sofia, s. Juantehtaalla 3. 7. 1892, k. Juantehtaalla 5. 9. ~894.


    3. A 11 e Mathias, s. Juantehtaalla ~ . 2. ~ 894. Ylioppi]as Kuopion suomalaisesta yhteiskoulusta ~9~3. Oli valmistumassa hammaslääkärikandidantiksi vapaussodan puhjetessa. Osallistui vapaussotaan vapaaehtoisena ja haavoittui vaikeasti Haapakoskella I. 2. ~9~8. Kuoli saamiinsa haavoihin Kuopion Lääninsairaalassa lo. 2. 1918. Haudattu liuopion sankarihautaan ensimmäisissä sankarihautajaisissa 27. 2. 19~8. Kunniamerkkejä: Vapaudenristi 4, vapaudenmitali I ja vapaussodan muistomitali.


    4. S a i m i foha~z~a, s. Juantehtaalla 5. ~ ~. ~89;, k. Tuan
    tebtaalla 30. 5. ~904.

    q. Raarlo V a I t e r Ortola (nimenm. ~ 929 !, s. Juante}ltaal1a
    1897. Insinööri. Taulu 51.

    6. ~ I I a Vilhelmiina, s. Juantehtaalla ~ 7. ~ ~. 19oo. Kuopion tyttökoulu ~9~7. Helsingin Musiikkiopisto ~924. Pianonsoiton-opettajatutkinto ~924. V.t. laulunopettaja Pieksämäen yhteiskoulussa 1925 26. Soitonopettaja lisalmessa vuodesta 1927.


    Taulu 50.


    Eino Johannes Ortola(niménm. 1935), p~nkinjobtaja (vmt. vuori-insinööri Johan Ludvig Mathias Ottelin ja Jenny Vilhelmina (Mimmi) I.ackström, taulu 49), s. Juantehtaa11a ~ _ . ~ ~. ~889. Ylioppilas Kuopion suomalaisesta: vhteiskoulusta Tc)~2.

    43

    Opiskellut Yliopistossa ja Kauppakorkeakoulussa Helsingissä 19~4_~6. Jakelukirjakauppa Oy:n kirjanpitäjä ~9~6 ~7. ITaa pakosken tehtaan kirjanpitäjä ~917_20 ja pääkirjanpitäjä ~92 ~ _25. Pohjoismaiden Yhdyspankin Pieksämåen konttorin virkailija 1925. Kansallis-Osake-Pankin Pieksämäen konttorin johtaja vuodesta 1926. Kunniamerkki: Vapaussodan muistomitali.


    Puoliso (vihitty Turussa 26. 8. 1923) opettaja R a r i 1l -ilina (nlu~zd, s. Turussa 3. 9. ~ 893. (vmt. työnjohtaja Frans Oskar Enlund, s. Eurassa 29. 7. 1869, k. Turussa 25. 8. ~928 ja .4gda Karolina Lindström, s. Maariassa >. 2. 1865, k. Turussa 24. G. 1935). Ylioppilas Turun suomalaisesta jatko-opistosta ~9~4. Tammisaaren seminaari ~9~8. Ruotsinkielen, piimstuksen v.m. Opettaja Pieksämäen yhteiskoulussa ~9~9- 22 ja _g2, -~8.


    Lapsi:


    A~ irsti il:aa//iza. s. Haapakoskella 29. :. ~924. Koululaine1l.

    Taulu 51.

    Kaarlo V a I te r Ortola (nimenm. '929~!, ratainsino~jri ~vmt. vuori-insin. Johan Ludvig l\Iathias Ottelin ja Jenny Villlelmina (Mimmi) Lackström, taulu 49), s. Juantehtaalla 2~. ~ ~. ~897. Ylioppilas Kuopion suomalaisesta yhteiskoulusta _g~6. Insinöori Teknillisestä Korkeakoulusta _922. Yksityispalveluksessa ~922 _24. Valtion Rautateiden palveluksessa rautatierakennuksilla Iisalmi_Ylivieska ~924 26, Oulu_Kiehimä _926--3t ja Pori - Haapamäki vuodesta f93~. I`oisen luokan ratainsinoöri ~933.


    Puoliso (vihitty Muhoksella 16. ~o. 1927) l;!'YIi ilolappa, s. Muhoksella 27. 2. _906. (vmt. maanviljelijä Jaakko Holappa, s. Muhoksella 15. 12. 1873 ja Katri Hyrkäs, s. hIuhoksella ~ ~. ~. ~878). Maturiteetti-todistus Oulun yhteislyseosta ~926.


    Lapset



    ~. [auri Alatti, 6. Kuopiossa 7. 8. ~928. Koululainen. 2. Annikki, s. Paltamossa 4. 4. ~930. Koululainen. 3. l; e e ~ a Raari~za, s. Virroilla 2. 2. ~ 936.
    44

    Taulu 52.


    Frans O n n i Lackström, kunnanlääkäri (vmt. lääninrov.1~ rans lKikias Lackstrom ja Sofia Elisabet (BettN ) Walle, taulu48 ~, s. Juantehtaalla 14. 5. ~87~. Ylioppilas Ku<,pion klassillis: sta lyseosta t888. I.ääket.lis. ~897. V.t. koleralääkäri Joensuussa ~4. V.t. kunnanlääkäri Ilomantsissa _895 ja ~896. Kunnanläakäri llomantsissa ~897__934. Ilomantsin suojeluskunnan perustajia t9~8 ja siitä lähtien toiminut suojeluskunnan lääkärinä ja esikunnan jäsenenä kuolemaansa saakka. Lukuisissa kunna]lisissa ja mnissa luottamustoimissa. K. Ilomantsissa 2. 1_. ~934. KuIlniamerkkejä: Suornen Valkoisen Ruusun _ ll<:n ritarimerkki, Suojeluskuntain ansiomerkki, Vapaussodan muistomitali ja Suojeluskuntain ansioristi.


    Taulu 53.


    Johannes (Hannes) Lackström, apteekkari (vmt. lääninrov. l:`rans Niklas I.ackström ja Sofia Elisabet (Betty) Walle, taulu 48), s. Juantehtaalla 20.2. ~873. 3_'lioppilas Kuopion klassillisesta lyseosta _89_. Fil.kand. ~896. I~il.maisteri i900. Proviisori 1899. Kuopion Vanhan apteekin hoitaja _900 o3. Ilomantsin apteekin hoitaja ~903 o7. Ilomantsin apteekin oikeudet 1907. I~seissa kunnallisissa ja muissa ]uottamustoiinissa. Kunniamerkkejä: Suojeluskuntain ansiomérkki ja Suomen Punaisen Ristin ansiomitali.


    Kasvatti:

    =~1rla Oiho'_~_a {intanel_, s. :[`unsulassa 6. 6. ~9~4. Joensuun yhteiskoulun ~ lk. _93~. Kutomakurssi ja kasvitarhanhoitokurssi. Farmaseutti ~940.

    Taulu 54.

    Kaarlo Akseli Väinö Lackström, rautatienkirjuri (vmt. lääninrov. Frans Niklas Lackström ja Sofia :Elisabet (Bettv) Walle, taulu 48), s. Juantehtaalla _o. 9. t880. Ylioppilas Joensuun klassillisesta lyseosta ~900. Rautatielle ~900. Sähköttäjä Elisen


    vaarassa _902o3, Tohmajärvellä _90S- o6, Kämä~rässä ~906

    _o7. Toisen luckan kirjuri Saira]assa tt~o7 ~2, 1{iltolassa ~ f) ~ 2__ 8. Ensi luokan ki rjuri Savonlinnassa _ 9 T 8 3~. () I i poissa ensimmäisestä laittomuusajan asevelvollisnus-kutsunnait K. Savonlinnassa 2. ~o. ~934.

    Puoliso I (vihitty Iiirvussa 29. ~2. ~9~2) Arina ~S'igne //e_/riette [alola (ent. Brander), s. I~irvussa ~ 1. ?. ~891. (vmt. nimismies Axel Berndt Brander. s. Viipurissa ~. ~ T 18-k. Savonlinnassa 3. 9. ~922 ja Hildur Sirelius, s. Jääskc;ssä T7. 5. ~86~, k. Kirvussa 29. 5. ~g20). Viipurin suomalainen tytt~jkoulu _908. K. Savonlinnassa 4. 3. ~925.

    Puoliso II (vihitty Savonlinnassa 24- ~. ~927`` rautatien sähköttäjä ivyli ~aria Alenius, s. Pietarissa ~2. 4 ~898. (Vml kultaseppä Oskar ViLtor Al]enius, s. Mäntsälässå 5. ~. _862 k. Viipurissa 3n ~2. ~930 ja Kristiina Heikkilä, s. Pietarissa 24. 7. t87~, k. Pietarissa 23. ~ ~. _929).

    Lapset



    I _. fltaAlirjam, s. Viipurissa _9~4. Kansakoulunopettaja.
    Taulu 55.

    I 2. Rirsti A__ni ~ __ k e r ij s. Kirvussa 3. 4. _9_ 5. Sav<>n
    linnan tyttökoulu ~ 933. Konttoristi.

    II 3. A1aija-liisa, s. Savon]innassa 2~. 4. ~928. Koululainen.

    Taulu 55.

    llta M i rj a m Holopainen, u.s. Lackström, kansakoulun opettaja (vmt. rautatienkirjuri Kaarlo Akseli Väinö Lackström ja Anna Signe Henriette Palola, taulu 54), s. ~viiipurissa ~9. n ~9~4. Ylioppilas Savonlinnan tyttökoulun jatkoluakilta _934. Sortavalan seminaari ~937. Kansakoulunopettaja Joutsan Vallaspellon koulussa ~c)37 ~8 ja Pelkosenniemen kirkonkylän koulussa vuodesta _ 938.


    Puoliso (vihitty Rovaniemellä 28. 8. _938`~ kansakoulunopettaja Veli ~olotaine~_, s. Savonli.nnassa ~5. 4. ~9~4.: (vmt. satulaseppä Antti Ho]opainen, s. Juuassa ~8. 3. ~864, k. Savonlinnassa ~o. 8. _923 ja Anna Riitta Honkanen, s. Pielisensunssa ~. ~. ~872). Ylioppilas Savonlinnan lyseosta 19.36. Sortavalan seminaari ~938. Kansakou]unopettaja Pelkosenniemen kirk`:mkylän koulussa vuodesta ~938.

    Lapsi



    Veli Risto, s. Pelkosenniemellä ~ 2. '. _ 939.

    Taulu 56.


    Yr jö Aleksanteri Lackström, lehtori (vmt. lääninrov. Frans Niklas Lackström ja Sofia Elisabet (Bettv) Walle, taulu 48), s. Juantehtaalla ~ 2. ~ 2. ~ 88 ~ . Ylioppilas Joensuun klassil] isesta lvseosta _899. Fil.kand. ~903. NIatematiikan Ja luonnonopin opettaja Forssan yhteiskoulussa _904_o8. Samojen aineiden kolleega Heino]an keskikoulussa ~908__3 ja nuorempi lebtori vuodesta ~ 9 _ 3. Koulun vararehtori vuodesta ~924. Useissa kunnallisissa toimissa Heinolassa Poissa toisesta laittomuusajan kutsunnasta.


    Puoliso (vihitty Tukholmassa 9. 6. _905) voimistelunopettaja Aleri Sitikoff, s. Maarianhaminassa 30. 8. ~882. (vmt. konsuli Nikolai Sittkoff, s. Maarianhaminassa 20. ~ ~. ~828, k. Maarianhaminassa z6. ~2. _887 ja Helena Rubloff, s. Pohjan pitäjässä 2. 3. ~840, k. Helsingissä 20. to. ~g_6). Erosi Turun ruotsalaisen yhteiskoulun 8:1ta luokalta I901. Päästötodistus tohtor~ Arvedsonin voimistelulaitokselta Tukholmassa ~903. Voimistelunopettaja Heinolan keskikoulun jatholuokilla ~9~3_3z ja Heinolan keskikoulussa vuodesta ~927.


    Lapset



    . l~eila, s. Turussa ~906. Hammaslääkäri. Taulu 57.

    . Eero l~akkakorpi (nimenm. ~935), s. Heinolassa 7. ~.
    ~9i3. Ylioppilas Heinolan keskikoulun jatkoluokilta ~3~

    Fil.kand. t937. Apteekkioppi]as. Res.vänrikki ~940.

    Taulu 57.


    Lella Vartiovaara, o.s. Lackström (vmt. lehtori Yrjö .-\leksanteri Lackström ja Meri Sittkoff, taulu 56), s. Turussa ~o. 6.

    _goG. Ylioppilas Heino]an keskikoulun jatkoluokilta ~9~5.

    Hammaslääkäri ~930. Hammaslääkäri Heinolassa ~93~, NIikkclissa ~932, Lappajärvellä ~934 ja Ilomantsissa vuodesta ~935


    Puoliso (vihitty Heino]assa 26 ~2. T93~) kunnanlääkåri Paa?Jo ~Påiviö Vartioz~aara, s. Jyväskylässä 26. 9. ~907. (vmt piir_laakari Johannes Wil]iam Vartiovaara, ent. Veckman, s Kuoplossa ~ 7. 3. ~ 873 ja Hilla Johanna Pelkonen, s. Orivedella 27. ~. ~868). Ylioppilas Jyväskylän lyseosta ~925. I ääket


    1_S 1933. Kunnanlääkäri Lappajärvellä 1934_-3;. Kunnan
    aakar1 Ilomantsissa vuodesta ~935.

    Lapsi



    j a {eila, s. Helsingissä 24. 2. ~934.

    Taulu 58.


    Fanny Ingeborg Degener, o.s. Iackström (vmt. lääninrovast~ 1` rans NiLlas Lackström ja Sofia Elisabet (13etty ) Walle taulu 48), s. Juantebtaalla 20. 8. ~884. Joensuun tyttökoulu ~90~. Ollut apteekkioppilaana. K. Helsingissä 3 ~ . _ 2. ~ 934.


    Puoliso (vihitty Ilomantsissa 6. ~. ~907) metsänhoitaja Car! (Carol~s) Ed~ard Oegener, s. Perniössä 28. 6. ~880. (~7mt. konsuli Arthur Edvard Degener, s. Helsingissä ~. ~2. ~850, k


    Helsingissa 7. 4. ~ 888 ja Anni Carolina Cajanus, s. OuIussa 26. ~. ~848, k. Helsingissä 24. ~. ~93~). Ylioppilas 1Telsingin rnotsalaisesta reaalilyseosta ~go'. Evon rnetsäopisto ~904. Metsakonduktööri ~906. Helsingin metsätoimiston palveluksessa ~904 Ja ylimääräisenä metsätaksaattorina Tuntsan hoitoalueessa I905. Yksityismetsänhoitajana Ilomants Skogsfastighet Ab :n palveluksessa ~906_o7. Valtion Siuron sahan apulaismetsänhoitaJa Ja kasööri ~908 sekä saman sahan johtaja ~gog__2


    Oy. Rauma Wood Ltd:n omistaman Rauman sahan isännöitsijå I9~3_t9. Suomen Puutavaravienti Oy:n toimitusjohtaja ~926 _33. Aunuksen Puuliike Oy:n toimitusjohtaja ~924_27. Raahe Oy:n Ja Raahen Puutavara Oy:n toimitusjohtaja vuodesta ~926.


    Lapset



    ~. Alaria, s. Tampereella ~. 5. ~g~o. Koulu]ainen. K. Helsingissa 26. 5. ~ 9 ~ 9.


    z. Irja, s. Raumalla ~9~3. Taulu 59.

    Taulu 59.

    Irja Cranlund, os. Degener (vmt. rnetsänhoitaja Carl (Caro]us) Edvard Degener ja Fanny Ingeborg Lackström, taulu 58), s. Raumalla ~9. 5. ~g_3. Helsingin suomalaisen yhteiskoulun 7 lk. Osakas Söderlind & C :on muotisalongissa.


    Puoliso (vihitty Helsingissä 27. 5. ~939) liikemies O s s i t')lavi Granl_`r_d, s. Porissa 22. 7. ~g~o. (vmt. ylikonemestari Johan Gustaf Granlund, s. Porissa ~3. 7. _872 ja Ida Sofia Söderman, s. Porissa 27. 3. ~875). Ylioppilas Porin l\,~seosta ~932. Opiskel]ut kieliä ja valtio-oppia Helsingin Yliopistossa ~932_34. Ollut virassa Ulkoasiaimninisteriössä ja Posti- ja Lennätinhallituksen ulkomaantoimistossa. Toimii nyk>7ään liikealalla. Opintomatkoja Ransknan, Saksaan, Itävaltaan? Sveitsiin ja Italiaan.


    Lapsi



    Erik Olavi, s. Porissa 25. ~. ~940, k. Helsingissä7.5. ~940.

    Taulu 60.


    Aarne Taneli Lakkskorpi(nimenm. ~935), apteekkari (vmt. lääninrovasti Frans Niklas Lackström ja Sofia Elisabet (Betty) Walle, tau]u 48), s. Ilomantsissa 2~. ~o. ~888. Ylioppilas Joensuun klassillisesta lvseosta ~906. Fil.kand. ~9~5. Fil.maisteri ~938. Proviisori ~9~8. Iisalmen Uuden Apteekin oikoudet _926. Kuopion Puijon Apteekin oikeudet ~ 933.


    Puoliso (vihitty Kuopion Taivalharjulla 2. 3. ~g_g) sairaanhoitajatar {oini llmortiemi (ent. Granit), s. Taivalharjulla 6. 2. ~89~. (vmt. kunnallisneuvos Bruno Ilmoniemi (ent. Granit), s. Kuopiossa 27. ~. ~855, k. Taivalharjulla 30. 6. ~9~9 ja Bertha Lagus, s. Iisalmella '3. 6. _859, k. Taivalharjul]a 8. ~o. ~935). Kuopion tyttökoulu ~907. Sairaanhoitajatar-kurssi ~9~4. Toiminut yksitvishoitajar~a ja vuoden ajan väliaikaisena Kuopion lääninsairaalassa.


    Lapset



    . il7 i i I o i_'ha, s. Iisalme]la T 5. 2. ~93T. Koululainen.

    2. Seppo Antero (Antti), s. Iisalmella 28. 9. _932.
    Koululainen.

    Kasvatti:

    f ris A'_ita lintane'_, s. Helsingissä ~7. 6. ~9~8. Kuopion yhteiskoulun 5 lk. ~936. Apteekkioppilas.

    Taulu 61.


    H'lda Emelie Vilhelmina Gartz, o.s. Walle (vmt. rovasti Daniel Fredrik Walle ja Selma Augusta Alléen, taulu 7), s Leppävirralla 29. 6. ~847, k. Impilahdella 29. ~. '930.


    Puoliso (vihitty Leppävirralla 7. ~. ~869) krnununnimismies Brynolf Gartz, s. Muolaan Kuusassa 22. 6. ~834. (N'mt. henkiklrJoittaJa Henrik Gartz, s. Muolaassa 27. ~. ~788, k. Luumäellä Parolan talossa t2. t2. t862 ja Lovisa Adolfina Bonsdorff, 6. P_eksamaellä ;~. r t. ~80r, k. Lappeenrannassa 27. 4. r886) Opiskeli Savonlinnan lukiossa. Nimismiehenä~ Suursaaressa Parikkalassa ja viimeksi Säkkijärvellä ~872_~908. K. Säkki~ärvella 23. 8. ~908.


    Lapset



    . Brynolf ~mil, s. Parikkalassa 25. ~2. ~869, k. Parikka
    lassa ~. ~. r87~.

    2. {:eor_ Valf rid ( V a l l _' ), s. Parikkalassa ~ 87 ~, Agronomi.

    Taulu 62.


    3. ~arl Osvald (Ossi), s. Säkkijärvellä ~873. Maanmittari.
    Taulu 63.

    4. A ~ e I Ivar, s. Säkkijärvellä ~874. Nimismies. Taulu 64.

    5. Selr^ta (Semmi) A__g2'sta, s. Säkkijärvellä 20. 2. ~877. Mustialan meijeri-opisto ~ 899. Opettajana karjanhoito- ja meijerikouluissa. Eläkkeelle _ 928.

    ^. Bry'_olf (Byr_~_e) Vilhelm, s. Säkkijärvellä _880. Meri
    kapteeni. Taulu 65.

    7. ~mil fohar_?_es, s. Säkkijärvellä 2. 4. ~880, k. Säkkijär
    vellä 8. 3. ~ 88 ~ .

    8. Gotthard, s. Säkkijärvellä 26. 2. ~ 882, k. Säkkijärvellä

    5. 3. ~882.

    9. ~mil fohannes, s. Säkkijärvellä
    Taulu 66.

    ~o. ~Ignes Emilia, s. Säkkijärvellä ~4. 9. T885. Postitutkinto gog. Postinhoitaja Impilahdella.

    . E I n a Alatilda, s. Säkkijärvellä
    Taulu 67.

    . G a~ s t a f Herarik, s. Säkkijärvellä
    nen. K. Säkkijärvellä ~3. 8. ~908.

    . ~arin ( ~ a i s a ) I ngeborg l:ovisa.
    Lastentarhan opettaja. Taulu 68.

    ~883. Maanviljelijä.

    Taulu 62.

    ~ 887. Postinhoitaja.

    TO. 8. ~889. Koululai

    s. Säkkijärvellä ~893.

    Leon Valfrid ( V a I I u ) Gartz, agronomi, maamieskoulun johtaja (vmt. kruununnimismies Brynolf Gartz ja Hilda Emelie Vilhelmina Walle, taulu 6~), s. Parikkalassa 2. 8. ~87~. Päästötodistus Viipurin klassillisen lyseon 8 lk :lta T 892. Agronomi Mustialan maanviljelys ja meijeri-opistosta~8gg. OpettajaSimananniemen maanviljelys-, meijeri- ja karjanhoitokoulussa ~899--~904 ~a Haapapuron maanviljelyskoulussa ~go4.--o6. Johtaja Suistamon kiertävässä maanviljelyskoulussa ~906_o8 ja Muuruveden maamieskoulussa ~ 908_27. Toiminut erinäisten maataloudellisten yhdistysten ja osuuskuntien puheenjohtajana ja jäsenenä. Muuruveden suojeluskunnan päällikkö ~9~8 ja kansliapäällikkö ~9~9. Tunnettu erinomaisena laulajana. K. Helsingissä ~3. ~o. ~927.


    Puoliso (vihitty Säkkiiärvellä 29. '2. ~go~) A ~raa Vilhelmiaaa {orraell, s. Säkkijärvellä 22. 3. T875. (vmt. kanttori Thure Teodor Tornell, s. Säkkijärvellä 29. 7. ~ 830, k. Säkkijärvellä 8. 4. i9OI ja Hilda Hirn, s. Haubolla 3~. 7. ~848, k. Säkkijärvellä 30. 6. ~ 897). Viipurin suomalainen tyttökoulu ~ 89 ~ . Sairasvoimistelu- ja hieromakurssi Tukholmassa ~894.

    Taulu 63.

    Karl Osvald t O s s i ) Gartz, maanmittari (vmt kruununnimismies Brynolf Gartz ja Hilda Emelie Vilhelmina Walle taulu 6~), s. Säkkijärvellä 3. 7. '873. Ylioppilas Viipurin klassillisesta lyseosta ~892. Päästötodistus Polyteknillisen Opiston maanmittaus-osastDlta ~ 897. \7aramaanmittari Viipurin läänissä vuodesta ~goo. Terveytensä päivinä hyvin tunnettu ja sUDSittU laulaja. Harvinaisen kaunis basso ja absoluuttinen nuottikorva (Klemetti). K. pitkällisen sairauden jälkeen Suistamolla 6.7. ~908.

    Taulu 64.

    Axel Ivar Gartz, kruununnimismies (vmt. kruununnimismies Brynolf Gartz ja Hilda Emelie Vilhelmina Walle, taulu 6~ ) s. Säkkijärvellä ~9. 8. ~874. Ylioppilas Viipurin klassillisesta lyseosta ~894. Ylempi hallintotutkinto ~goo. Ylimääräinen esittelijä Viipurin lääninhallituksessa ~goo_o7. Kruununnimismies Korpiselän ja Soanlahden sekä Pielaveden piireissä ~ 907_~ 5. K. Pielavedellä 2 ~ . ~ 2. ~ 9 ~ 5.

    Taulu 65.

    Brynolf (Bynne) Vilhelm Gartz, merikapteeni (vmt. krnununnimismies Brynolf Gartz ja Hilda Emelie Vilhelmina Walle, taulu 6` ), s. Säkkijärvellä 2. 4. ~880. Viipurin klassillisen lyseon 5 lk. ~ 897. Viipurin kauppakoulu ~ 898. Merikapteenitutkinto Viipurin merikoulussa ~9~5. Purjehtinut merellä kotija ulkontaalaisissa laivoissa. NTykyään I perämies Suomi_Amerikan linjan laivassa Bore V1 I I.

    Puoliso (vihitty Säkkijärvellä 9. 9. ~923) ~' arsti ~laraa Vääaaä~ae~a, s. Leppävirralla 3. 6. ~898. (vmt. seppä Heikki Väänänen, s. Pielavedellä ~. 5. ~858, k. Leppävirralla ~ ~. 5. ~g2a ja Anna Liisa Kauhanen, s. Leppävirralla ~ . ~ 2. ~ 867) .


    Ottolapsi (adoptoitu):


    Lapset



    Maija, s. Muuruvedellä 8. 6. ~gog. Juantehtaan yhteiskoulun 5 lk. ~927. Käsityöseminaari Helsingissä T929. Käsityönopettaja naisten työtuvassa Helsingissä vuodesta ~929.

    ~. ~ e i k k i Brynolf, s. Säkkijärvellä ~4. ~ ~. ~930. Koululainen 2. ~ _l ~ o Axel, s. Säkki järvellä 9. 4. ~ 934.

    Taulu 66.

    Emil Johannes Gartz, maanvi]jelijä (vmt. kruununnimismies Brynolf Gartz ja Hi]da Emelie Vilhelmina NN7alle, taulu 6~), s. Säkkijärvellä ~. 8. ~883. Erosi Viipurin klassil]isen lyseon 2 :lta luokalta ~897. Maanviljelijä ja tehtailija kotipitäjässään. K. Säkkijärvellä 25. 5. ~927.

    Puoliso (vihitty 26. 6. ~9~6 ~ T r l! ~ e 17ilhell/ziina Oksala, s. Jaakkimassa 9. 3. ~893. (vmt. Juho Oksala, s. ~868 ja .\nna Katriina Seppänen, s. ~872).

    Taulu 67.

    Elna Matilda Tilli, o.s. Gartz, postinhoitaja (vmt. kruununnimismies Brynolf Gartz ja Hilda Emelie V;lhelmina \Valle? taulu 6~), s. Säkkijärvellä ~o. 8. ~887. Postitutkinto ~907. Postinhoitaja Haminassa. K. Haminassa 2 ~ . ~ 2. ~ 9 ~ 3.


    Puoliso (vihitty Haminassa 25. 8. ~9~2) kelloseppä (,s/.ar Aleksanteri {illi, s. Haminassa ~7. 2. ~890, k. Haminassa T3. 6. Ig2g. (vmt. urkujenpolkija A]eksanteri Tilli, s. Haminassa 3. 9. ~86~, k. Haminassa 25. ~ ~. _904 ja Vilhelmina Schildt, s. VeUkalabJella ~5. ~. ~867, k. Haminassa 26. 6. ~906).


    Taulu 68.


    Karin (Kaisa) lageborg Lovisa Nylund os. Gartz (vmt.kruununnimismies Brynolf Gartz ja Hilda Emelie Vilhelmina Walle, taulu 6~), s. Säkkijärvellä 20. 7. ~893. Ebeneser-kurssi ~9~4. Lastentarhan opettaja Helsingissä.


    Puoliso (vihitty Kuopiossa ~4. 7. ~932' ins.noöri.5`ven Jeveri'? iVyl`/rzd, s. Heinolassa 29. -,. ~899. (vmt. lebtori Adolf Severin Nylund, s. Turussa ~. 8. ~865 ja Ida Johanna Studd, s. Kiteellä 3~. 8. ~863). Ylioppilas Heinolan` keskikoulun jatkoluol:ilta ~9~8. Diploomi-insinööri ~926. Ins.kapt.luutnantti ~932. Imatran voimalaitoksen tutkimustyön tvönjohtaja ~924. 1<orpi\Taara & Halla Oy:ssä ~926 -27. Ares Ab:ssä ~927 -28. C)v. 11enry Autossa ~928_29. Nykyinen toimipaikka Ov. Machinervssa Opintomatka Tukholmaan ~929.

    Lapsi



    Aari Severi, s. Helsingissä 23. 5. ~940.

    Taulu 69.

    Agnes Rosberg, o.s. Walle (vmt. rovasti Daniel I~ redrik Walle ja Selma Augusta Alléen, taulu 7j, s. Leppävirralla ~5 7. ~848, k. Kuopiossa 26. 6. ~923.

    Puoliso (vihitty Leppävirralla 22. 8. ~ 865) maanmittari Erik E e r d i rz a rz d Rosherg, s. Leppävirralla 8. 4. ~827. (vmt. nimismies Erik Vilhelm Rosberg, s. Leppävirralla ~ 2. 8. ~ 770, k. Leppavirralla 9. ~o. ~836 ja Vendla Albertina 11jellman, s. Rantasalmella 6. ~. ~792, k. Leppävirralla 2. 2. ~867). Kävi Kuopion ruotsalaista alkeiskoulua. Mannmittausoppilas ~ 848. Sautuaan erivapautuksen yliopistollisista tutkinnoista otettiin auskultantiksi ~852. Varamaanmittari Vansan läänissä ~858 --63. Ylim. kom.maanmittari Kuopion läänissä t863_74 ja vanh.kom.maunmittari samassa läänissä ~874_~go~. Kuopion kaupungin vakaaja ~894_~903. K. Kuopiossa 5. 4. ~903.


    Lapset


    Sel~za ~ i I d ZG r Werzdela, s. Leppävirralla _. 6. ~866, k. Kuopiossa ~ 4. 2. ~ 923.

    Axel Verner Ruusuvaara (nimenmuutos 1906) s. Leppävirr alla ~867. Senaattori. Taulu 70.

    Ag~zes Elle~z Augusta, s. Leppävirralla ~4. ~. ~870. Kuopion ruotsalainen tyttökoulu ~885. Sortavalan seminaari I 892. Kansakoulunopettaja Säkkijärven Kolholassa T 892-_ 95 ja Iiuopiossa ~895_~932. K. Kuopiossa 7. ~. ~932.

    Narl Erik Ed vitz, s. Leppävirralla 1873. Liikemies. Taulu 7 ~.

    Sigrid Joharz~za, s. Leppävirra]la ~9. 6. ~87 >. Ylioppilas Kuoplon ruotsalaisesta yEteiskoulusta ~89;. Opis'<eli lakitiedettä ~ 896_97. Sortavalan seminaari ~ 899. Kansakoulunopettaja Ha]lan sahalla ~899--~905 ja Kuopiossa vuodesta ~905.

    6. Alma / ~a g r i d, s. Leppävirralla ~ 2. ~ 2. _ 878, k. Kuo
    piossa z. 2. ~890.

    7. V a I t e r Vilhelm Ferdi~aarad, s. Leppävirralla _ 879. Johtaja. Taulu 72.

    8. ~inar Alexa~ader lohan~aes, s. Leppävirralla ~882. Kaup. viskaali. Taulu 75.
    9. ~ ~a~ay Karoli~aa, s. I eppävirralla _884. Opettaja. Taulu 76.

    10. Arvid Da~aiel, s. Leppävirralla _8go. Farmaseutti. Taulu 77.

    11. Georg S a ra f r i d, s. KuopiDssa _ 893. Eläinlääkäri. Taulu 78.

    Taulu 70.

    Axel Verner Ruosuvaara (nimenm. _906), senaattori (vn t. maanmittari Erik Ferdinand Rosberg ja Agnes Walle, taulu 69), s. Leppävirralla 25. _2. _867. Ylioppilas Kuopion klassillisesta lyseosta _888. Oikeustutkinto ~893. Ylimääräinen Viipurin hovioikeudessa _893_~_903. Notario Turun hovioikeudessa _903 _o4 ja asessori samassa hovioikeudessa _ 904_o7. Asessori Viipurin hovioikeudessa ~gog--_o. Hovioikeudenneuvos Turun hovioikeudessa _g~o__ n Senaattori ja Senaatin Oikeusosaston jäsen _g_ __~7. Ollut asianajajana ja Uuden Auran avustajana Turussa. K. Helsingissä 7. 6. _g23.


    Puoliso (vihitty Joensoussa 24. 6. _898) A'ana Pakarineia, s. Joensuussa _8. 4. _870. (vmt. kauppias Antti Pakarinen, s. Tohmajärvellä 22. 3. _840, k. Joensuussa _7. t2. _go7 ja Elisaberh Hirvonen, s. Kiihtelysvaarassa 3. 5. _ 846, k. Joensuussa ~ 2. 6. i930). Joensuun tyttökoulu ~88;.


    Lapset



    T. Hilkka, lLiisa, s. Viipurissa 20. 5. ~899. Pankkivirkailija.

    2. ~1arre V e i k k o, s. Vilpurissa _6. 8. _goo. Kapteeni.

    Taulu 71.

    Karl Erik E d v i n Rosberg, liikemies (vmt. maanmittari Erik Ferdinand Rosberg ja Agnes Walle, taulu 69), s. Leppävirralla 3. _o. ~873. Kuopion lyseon 2 lk. _886. Kuopion kauppakoulu _ 893. Rautakauppias Lappeenrannassa _ goo_o6. Siirtyi Amerikkaan syksyllä _go6. K. New Yorkissa _8. 2. _go8.

    Taulu 72.

    Valter Vilhelm Ferdinand Rosberg, alkoholiliikkeen paikallisjohtaja (vmt. maamnittari Erik Ferdinand Rosberg ja Agnes Walle, taulu 69), s. Leppävirralla _o. ~2. _879. Kuopion ruotsalaisen yhteiskoulun 5 lk. '897. Farmaseutti ~906. Palvellut farmaseuttina Kuopion apteekeissa vuoteen _g32. Alkoholiliikkeen paikallisjohtaja Kuopiossa vuodesta ~932.


    Puoliso (vihitty Porissa _o. 7. _go6) Olga I7ammar, s. Porissa 5. 8. _88~. (vmt. ravintoloitsija Mikael Kanavaloff, s. _837, k. Porissa _885 ja Hilda Helena Han~mar, s. Turussa 4. 5. _ 846, k. Porissa 3. 8. ~ 923).

    Lapset

    _. Greta, s. Kuopiossa _gog. Taulu 73.

    2. `7?aga, s. Kuopiossa 19~ I. Taulu 74.

    Taulu 73.

    Greta Majava, o.s. Rosberg (vmt. johtaja Valter Vilhelm Ferdinand Rosberg ja Olga Hammar, taulu 72), s. Kuopiossa 12. 7. _9og. Erosi Kuopion suomalaisen tyttökoulun 4:1tä luokalta _g25.

    Puoliso (vihitty Kuopiossa _4. 3. _g3~) kapteeni {au~ao Usko Alajava, s. Oitissa 30. 3. _gog. (vmt. kauppias Onni Majava (ent. Malander), s. Tammelassa _ _. 8. ~876, k. Iitissä 27. 9. _g_2 ja Aino Maria Petterson, s. Tammelassa 2. 3. ~882). Kuopion lyseon 7 lk. _g3_ (yksityisoppilaana). Kadettikoulu _g33. 1uutnantti ~933. Nuoremmaksi upseeriksi P.S.R:iin _g33, koulutusupseeriksi AUK/P.S.R:iin _g33 ja Pohj.R:n adjutantiksi _g36. P.S.R:n sotaoikeuden varajäseneksi _g34 ja Pohj.R:n sotaoikouden jäseneksi _g36. Kapteeni ~940. Kunniamerkki: Vapaudenristi 4 lk. (1940).

    Lapset

    n ~lgraes Irmela, s. Kuopiossa ~8. 2. _g32. Koululainen.

    2. ~'a~aeli Margareta, 6. Kuopiossa 7. 2. _936.

    Taulu 74.

    1nga Lehtokangas, o . s. Ros berg (vmt . johtaj a Valter Vilhelm Ferdinand Rosberg ja Olga Hammar, taulu 72), s. Kuopiossa 23. 3. ~gl l. Kuopion tyttölyseon 6 lk. ~930. Sairaanhoitajatarkurssi 1935.

    Puoliso (vihitty Kuopiossa 23. Io. ~937) voimistelunopettaja [ee?>i Lebloka7ngas, s. Mynämäellä 23. ~ ~. ~9~ ~. (vmt. meijeriliiton sihteeri Toivo Lehtokangas, s. Kerimäellä 22. 4. ~888 ja Lyyli Eronen, s. Rantasalmella 9. 3. ~888). Ylioppilas Savonlinnan lyseosta 1935. Voimistelunopettaja 1939. Res.vänrikki ~940.


    Taulu 75.

    Einar Alexander Johannes Rosberg, kaupungin viskaali (vmt. maanmittari Erik Ferdinand Rosberg ja Agnes Walle, taulu 69), s. Leppävirralla ~3. 4. ~882. Ylioppilas Kuopion inotsalaisesta yhteiskoulusta ~902. Opiskeli Yliopistossa lakitiedettä. Hoitanut eräitä nimismiesvirkoja. Kaupungin viskaali Raahessa vuodesta 1914. Samalla asianajajana Raahessa.


    Puoliso (vihitty Saloisissa 6. r n 1918) Elsa D7urchman, s. Saloisissa 20. 4. ~888. (vmt. asessori Knut Fredrik Durchman, s. Raahessa 13. I. ~846, k. Raahessa 20. 5. ~9~9 ja Augusta AIathilda Aminoff, s. Ruoveden Pekkalassa ~ 5. 8. 1850, k. Kuopiossa 28. 2. 1895).


    Lapset



    1. Erik 1~7n7ut Einar, s. Raahessa ~4. 9. ~9~9. Liikemies.

    2. ~lili ~lg7nes 327athilda, s. Raahessa ~I. 9. ~920. Ylioppilas
    Raahen yhteiskoulusta ~ 939.
    ~ a i 7n i Elsa ~l~ita, s. Raahessa 4. I.

    3.

    ~922. Koululainen.

    4. ~allas Einar fohan7nes, s. Raahessa ~8. 5. ~g2i. Kou
    lulainen.

    r,. R a i m o Ei7nar Fredrik, s. Raahessa 2.3. ~929. Koululainen.

    Taulu 76.


    Enny Karolina Trast, o.s. Rosberg, opettaja (vmt. maanmittari Erik Ferdinand Rosberg ja Agnes Walle, taulu 69), s. Leppävirralla ~. 5. ~884. Ylioppilas Kuopion ruotsalaisesta yhteiskoulusta 1902. Sortavalan seminaari ~904. Kasvatusopin tutkinto ~905. Suomalainen jatko-opisto ~907. Harjoittanut opintoja Yliopistossa. Ruotsinkielen opettaja Nurmeksen yhteiskoulussa 1907_~ ~, Mikkelin yhteiskoulussa 19~ ~_~2, Iisalmen yhteiskoulussa ~915_24 sekä Helsingin suomalaisessa tyttölyseossa ja ty ttönormaalilyseossa vuodes ta ~ 924 .

    Puoliso (vihitty Leppävirran Malilahdessa 25. 8. ~9~) fil. tohtori, vanhempi lehtori Viktor ( I'ik7~) F~staa {rast, s. Pietarissa ~4. I. ~878. (vmt. suutarimestari Juhana Trast, s. Viipurin pit. ~5. 5. ~842, k. Viipurissa 3~. 8. ~9~ ja Helena Holopainen, s. Säämingissä 30. 4. 184~, k. Sortavalassa 3. ~2. ~9~5). Ylioppilas Viipurin klassillisesta lyseosta ~897. Ylempi hallintotutkinto ~go~. Fil.kand. ~902. Fi].tobtori ~923. Opettaja Nurmeksen yhteiskoulussa ~ 907_~ ~, Tornion alkeiskoulussa ~ 9 ~ ~ - - 15, Iisalmen yhteiskoulussa ~9~ 5-- 24 sekä Helsingin suomalaisessa tyttölyseossa ja tyttönorm aalilyseossa (suomea) vuodesta 1924.

    Taulu 77.

    Arvid Daniel Rosberg, farmaseutti (vmt. maanmittari Erik Ferdinand Rosberg ja Agnes Walle, taulu 69), s. Leppävirralla 20. 2. ~890. Kuopion ruotsalaisen yhteiskoulun 6 lk. ~907. 7~armaseutti ~9~2. Palvellut farmaseuttina Kuopiossa, Viipurissa ja Heinolassa. Viimemainitussa paikassa myös apteekin hoitajana. RoUdoskauppias Kuopiossa ~924_27. Oy. Alkoholiliike Ab :n paikallisjohtaja Heinolassa ~932_34, sittemmin saman yhtion palveluksessa Helsingissä. K. Kuopiossa ~ 5. ~2. ~939.

    Puoliso (vihitty Kuopion Päivärannassa 2n 6. ~924 R ~ t h Linnea i~i7nskas, s. Kajaanissa ~3. 7. ~904. (vmt. veturinkuljettaja Johan Jakob Finskas, s. Jepualla 3. ~. ~863, k. Kuopiossa 28. '. ~940 ja Johanna Vilhelmiina Sparf, s. Pohjan pitäjässä ~ ~. 6. ~859, k. Kuopiossa 8. ~. ~907). Mikkelin yhteiskoulun 5 lk. ~922. Apulaisena Kuopion RoLdoskaupassa ~922 24.


    Lapset



    n Erik Da7niel 1ohannes ( ~ ~ h a 7n i i, s. Kuopiossa 28. 3. ~925.
    Koululainen.

    2. l i,_,zea Agr_es Vi~lhelmiina, s. Kuopiossa r'. r2. r926.
    Koululainen.

    3. Nils (Nisse) ~rik I?erdina,_d, s. Heinolassa 26. ~2. ~931.
    Koululainen.

    Taulu 78.

    Georg S a n f r i d Rosberg, eläinlääkäri (vmt. maanmittari Erik Ferdinand Rosberg ja Agnes Walle, taulu 69), s. Kuopiossa r r. 6. r893. Ylioppilas Kokkolan ruotsalaisesta yhteiskoulusta r912. Eläinlääkäri Hannoverin eläinlääkärikorkeakoulusta ~920. Eläinlääkintäkapteeni ~921. Patteriston eläinlääkäri 1920. Rykmentin eläinlääkäri 1921. Reserviin 1923. Heinolan kaupungin ja maalaiskunnan eläinlääkäri _g23 - 30. Piirieläinlääkäritutkinto 1929. Hartolan piirin piirieläinlääkäri ~930 - -36. Haminan piirin piirieläinlääkäri vuodesta ~936. Vapaussodan aikana rintama-eläinlääkärinä. Eläinlääkintämajuri ~940. Kunniamerkkejä: Vapaudenmitali 2 lk. ja vapaussodan muistomitali soljen kera.

    Puoliso (vihitty Kuopiossa 30. r2. ~920) thora (~__lli) Xurth, s. Torniossa 8. 2. _901. (vmt. liikemies Uno Josef Kurth, s. Rovaniemellä ~6. 3. ~870, k. Rovaniemellä 26. 4. ~905 ja Anna Viktoria Sandberg, s. Haaparannassa Ruotsissa 9. ~2. _874).


    Lapset



    r. {ars-~rik ( L a s s e ), s. Helsingissä 5. 7. 1922. Koululainen.

    2. Georg-~rik, s. I.ahdessa z. 7. r 938.

    Taulu 79.

    Georg Vilhelm (V i I k k i) Valle, rehtori (vmt. rovasti Daniel Fredrik Walle ja Selma Augusta Alléen, taulu 7), s. L.eppävirralla 5. 8. 1853. Ylioppilas Kuopion lukiosta ~870. Fi].kand. ~87,. Fil.maisteri r877. Kasvatusopin tutkinto ~88~. (~)pettaja (suomi, latina, maantieto, kaunokirjoitus ja voimistelu`) Ilelsingin suomalaisessa alkeisopistossa ~ 87~6 83. Latinan ja kreikan kielen lehtori Viipurin klassillisessa lyseossa ~883__gog. Saman oppilaitoksen v.t. rehtoriksi ~884 ja rehtoriksi ~888. Kirjeenvaihdon opettajaksi Viipurin kauppakouluun ~ 887. Ylioppilaskunnan (ensimm. suomalainen), Viipurin Suomalaisen Seuran ja Viipurin Suomalaisen Klubin puheenjohtaja. Viipurin läänin kansanopisto-seuran ja Viipurin kauppakoulun johtokunnan jäsen. Oli puheenjohtajana niissä yleisissä kokouksissa Helsingissä r882, jolloin päätettiin perustaa ensimmäinen naislyseo Suomeen. Useita julkaisuja. Kunniamerkkejä: Annan 3 lk:n ja Stanislain 3 lk:n ritarimerkit. K. Viipurissa 2. 6. ~909.


    Puoliso (vihitty Viipurissa ~9. 8. 1886) A,_na E1isabet giblgren, s. Loviisassa 30. Io. ~862. (vmt. leipuri Fredrik Ferdinand Kihlgren, s. Helsingissä I . 2. 1826, k. Viipurissa 8. 7. ~880 ja Sofia Gustafva E]fving, s. Loviisassa 29. 5. ~830, k. Viipurissa 18. 9. r883). Päästotodistus Viipurin ruotsalaisesta tyttökoulusta r 879 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulusta 1884. Piirustuksen ja kaunokirjoitubsen opettaja Viipurin ruotsalaisessa tyttökoulussa ~ 884 87, Viipurin suomalaisessa tyttökoulussa ~887-_rg~3, Helsingin uudessa suomalaisessa tyttökoulussa ~913---28, Helsingin tyttölukiossa Ig_3- 33. OpintomatLa Dresdeniin ~9~2 sekä Saksaan ja Ranskaun ~9~ ~. Piirustuksenopettaja-yhdistyksen johtokunnan jäsen ~9~4 -~8.


    Lapset



    t. Oa'_iel i~redrik ( 7~a_zeli), s. Viipurissa ~888. Piirilää
    käri. Taulu 80.

    2. Volmari, s. Viipurissa 25. I~. _8g_, k. l~uopiossa27.8. _8g3. 3. Georg Vilhelm, s. Helsingissä ~895. Kapteeni. Taulu 8~. 4. Å'_~_a-Tiisa, s. Helsingissä I .4. ~ 895, k. Viipurissa 3 ~ .3. ~ 8g`S. 5. ~ '_ k e r i Gustava, s. Helsingissä _ 899. Agronomi. Taulu 82. 6. 0tto [erdinand, s. Helsingissä 1899. Dosentti. Taulu 83. 7. Aarne Olavi, s. Viipurissa 1902. Lääket.lis 1aulu 84.

    Taulu 80.

    Daniel ( T a n e I i) Fredrik Walle, piirilääkäri (vmt. rehtori Georg Vilhelm (Vilkki) Valle ja Anna Elisabet Kihlgren, taulu 79), s. Viipurissa 22. 4. 1888. Ylioppilas Viipurin klassillisesta lyseosta ~906. Lääket.lis. ~92~. V.t. kunnanlääkäri Hauholla ~9~6,

    Kuopion v.t. I kaupunginlääkäri ~ 9 T7, v.t. Kuopion maalaiskunnan lääkäri T9T8_2l, Kuopion maalaiskunnan lääkäri 192T - 32. Vehmersalmen kunnanlääkäri T923 -3T. Kuopion piirilääkäri vuodesta 1932. iKuopion pohjoisen ja eteläisen sotilaspiirin lääkäri T933_37. Kuopion kaupungin suojeluskuntalääkäri T9T8_I9, Kuopion maalaiskunnan suojeluskunta-lääkäri T9T9 31. Kuopion maalaiskunnan lastenkodin lääkäri 1921 ~ 33. Kuopion maalaiskunnan jaVehmersalmenkansakoulu-lääkäri 1925--31. Kuopion Sk.piirin piiriesikunta-lääkäri vuodesta ~ 927. Terveysopin luennoitsija Kuopion kansalaisopistossa T920 - 30. Lääkintäkapteeni T932. Opintomatkat: Saksaan T922, Itä\TaltaRn, Unkariin ja Italiaan valtion matka- apurahalla T928. Kongressimatka Ruotsiin T934. Useita tieteel]isiä julkaisuja. Kunniamerkkejä: Vapaussodan muistomitali soljen kera, Sk.lääkintä-kuntoisuusmerkki I I, R.SVR I, Sk.raut.ansioristi, Puolan ampujain liiton kunniamerkki, vapaudenristi 4 lk. (T940).

    Puoliso (vihitty Kangasalla 28. 5. T9T7) R a ~ e I ~jördis Pomoell, s. Sahalahdella 26. 4. T896. (vmt. sotakamreeri Julius Albert Pomcell, s. Kalvolassa 27. 4. T846, k. Sahalahdella 2. 7. 1909 ja Aina Maria (;abrie]la Wendell, s. Pälkäneellä 23. 2. T857). Tampereen suoma]ainen tyttökoulu T9~3.

    Ottolapsi (adoptoitu):

    Heikki Vilho. s. Kuopiossa _6. 9. 1930. Koululainen.

    Taulu 81.

    G eorg \/ilhelm Walle, kapteeni (vmt. rehtori Georg Vilhelm (Vilkki) Valle ja Anna Elisabet Kihlgren, t. 79),5. Helsingissä T. 4. T895. Ylioppilas Viipurin klassillisesta lyseosta _gI2. Fil.kand. T9T7. Viipurin upseerikokelaskurssin loppututkinto T 9 T 9. Eronnut kapteenina armeijasta T927. Werner Söderström Oy:n palveluksessa kustannusvirkailijana kev. T928. Hermosairas vuodesta I: 928 läbtien. Kunni amerkki: Vapaussodan muistomitali.

    Puoliso (vihitty Helsingissä 25. TO. _922) E v a Solveig Amanda Brand', s. S;omero]la 30. 8. T897. (vmt. pastori Gustaf Teodor Brandt, s. Myrskylässä 20. 7. T86T, k. Somerolla 8. TT. T897 ja Maria Söderman, s. Uudessakaupungissa TI. 6. T865, k. Helsingissä 7. 9. T935). Ylioppilas Helsingin suomalaisen tyttökoulun jatkoluokilta T9T7. Suomen Matkatoimiston virkailija.

    Lapsi

    ,~1J a i j a Kaarina ~S`olveig, s. Helsingissä 1O. 2. 1927. Koululainen.

    Taulu 82.

    I n k e r i Gustava Nederstrom, o.s. Valle, agronomi, maat. ja metsät.kand. (vmt. rebtori Georg Vilhelm (Vilkki`) Valle ja Anna Elisabet Kihlgren, t. 79), S. He]singissä 4. T T899. Ylioppilas Helsingin suom. jatkoluokilta T9T7. Kansakoulunopettaja Helsingin seminaarikursseilta T9T9. Mautalous- ja metsätieteiden kandidaatti t925. Agronomi T926. V.t. opettaja He]singin suom. alakansakoulussa ~9~9 2T ja Lapinlabden Alapitkän alakansakoulussa T924. Opettaja Etelä-Pohjanmaan tietopuolisessa karjanhoitokoulussa Ilmajoella 1925_26 ja Orismalan maatalouskouluissa Isossakyrössä T926_34.

    Puo]iso (vihitty Helsingissä 24. 7. T934J rebtori k~aarlo a a v o Nederström, s. lsossakyrössä 25. I. 189T. (vmt. pehtoori Karl Vilhelm Nerlerström, s. Lobjalla 17. 7. T86T ja Hilda Ulrika Lehtinen (ent. Krekola), s. Kurikassa 28. 8. t866, k: Helsingissä 2T. TO. 19~6). Ylioppilas Vaasan suomalaisesta reaalilyseosta 19TT. Fil.kand. T916. Kasvatusopin tutkinte T9T7. Fi].maisteri T920. Luonnonhistorian tuntiopettaja Kuopion tyttökoulussa T9T7_T9 ja luonnonhistorian ja maantieteen tuntiopettaja Kuopion lyseossa 19T7 -20 ja T928 - 29. Samojen aineiden v.t. nuorempi lehtori Kuopion tyttökoulussa 1919- -70 ja nuorempi lehtori T920 -28. Kuopion tyttölyseon vanhempi lehtori vuodesta T928. Kuopion tyttölyseon v.t. rehtori 1933-_ 34, vararehtori T934 - 38 ja rebtori vuodesta T938. Opintomatkat: Viroon T92T, keräilyretkiä Petsamoon T922 (myös retkeijä Ruotsis,sa ja Norjassa), T927 sekä 1934, Tshekhoslovakiaan, Itävaltaan ja Saksaan T923, Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin 1929, kongressimatka Liettuaan ~933. Julkaisuja:~Die bis jetzt aus Finnland bekannten Tardigraden, Acta Soc. pro F.et F1. Fennica 46, N:o 8, ~9~9. Kirjoituksia luonnontieteellisissä ja maantieteellisissä julkaisuissa. Kunniamerkkejä: Vapaudenmitali ~ ja 2, vapaussodan muistomitali soljen kera ja Kuopion valloituksen muistomitali.

    Lapset

    ~ . A i r a ~Inneli, s. Kuopiossa 29. 7. ~ 935. 2. Pauvo zIntero, s. Kuopiossa 3. 2. ~937.

    Taulu 83.

    Otto Ferdinand Valle, maat. ja metsät. tohtori, dosentti (vmt. rebtori Georg Vilhelm (Vilkki) Valle ja Anna Elisabet Kihlgren, t. 79), s. Helsingissä4. ~. ~899. Y1ioppilas Helsingin suom. normaalilyseosta 19~8. Fil.kand. ~922. Fil.maist. ~923. Agron. ~923. Maat. ja metsät.tobtori ~933. Res.luutn. ~932. Hankkijan kasvijalostuslaitoksen Tammiston kesäassistentti ~920- - 23, I assistentti ~924_29, v.t. johtaja ~929- - 34 ja johtaja vuodesta T934. Maanviljelysopin professorin assistentti Helsingin Yliopistossa ~922_23. Maanviljelysopin dosentti vuodesta ~934. TeUnyt ~923 ja ~930 valtion apurahalla opintomatVan Skandinaaviaan, Saksaan, Itävaltaan ja Itämeren maihin. Tutkimusmatkalla Venäjällä ~929 j;a ~934. Kongressimatha Englantiin ~937. Lukuisten maataloudellisten yhdistysten ja seurojen toimibenkilö. Julkaisuja pääasiassa kasvinjalostuksen ja nurmiviljelyksen alalta. Väitöskirja (~93~): Untersuchungen über dieSelbststerilität und Selbstfertilität des Timothes (Phleum pratense L.) und über die Einwirkung der Selbstbefruchtung auf die Nachkommenschaft. Kunniamerkki: Vapaudenristi 4 lk. (~940).

    Puoliso (vihitty Savitaipaleella 28. 7. ~929) fil.maisteri ~ s t e r Johanna Somer (ent. Schnur), s. Mikkelissä ~2.7. ~902. (vmt. apteekkari Ernst ViLtor Schnur, s. Viipurissa 25. 2. ~86~, k. Savitaipaleella 28. 2. ~9~8 ja Hanna Kirkengren, s. Hartolassa 2. 9. ~870). Ylioppilas Lappeenrannan yhteiskoulusta ~92~. Fil.maisteri ~927. Saksan- ja ruotsinkielen lehtorina Käkisalmessa ~927_28, Orimattilassa ~929_30 ja eri kouluissa Helsingissä vuodesta ~934.

    Lapset

    '. ~ e r o l~aneli, s. Tartossa (Eestissä) 24. 7. ~930. Koululainen.

    2. lltpo O I a v i, s. Helsingissä ~ I . 3. ~ 934.

    3. AI a r t t i Juhani, s. Helsingissä 22. ~ ~. ~937.

    Taulu 84.

    Aarne Olavi Valle, lääket.lis. (vmt. rehtori Georg Vilhelm (Vilkki) Valle ja Anna Elisabet Kihlgren, taulu 79), s. Viipurissa ~7. ~2. ~902. Ylioppilas Helsingin suom.normaalilyseosta ~923. Lääket.lis. ~ 934. Ylioppilaskunnan hallituLsen puheenjohtaja T 929_30. Ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja ~ 93 ~ ja ~ 932 ja puheenjohtaja ~933. A.K.S:n pubeenjohtaja ~93~_32. 1 ääk. kapteeniluutnantti ~933. V.t. kunnanlääkäri Pyhäselän ja Kiihtelysvaaran sekä Lappajärven kunnissa muutamia kuukausia. Rannikkolaivaston lääkäri vuodesta ~93~. Yliopiston sisätautien poliklinikan apulaislääkäri vuodesta ~936. Sisätautien erikoislääkäri vuodesta ~ 937. Suomalais- unkarilais-eestiläisen lääkäriseuran siLteeri voodesta t937. Unkarin valtion stipendiaattina Budapestissä ~938. Puolustuslaitoksen komennukse]la Budapestissä, Berlinissä ja Varsovassa ~ 938. Lääk.komentajakapteeni ~940. Kunniamerkkejä: Vapaussodan muistomitali soljen kera, Eestin Kotkaristi 3, Helsingin valtauksen muistomitali.

    Puoliso (vihitty Helsingissä 3. 8. ~934) hammaslääkäri Elvi Ingrid Jensen, s. Vanajalla 5. 3. ~908. (vmt. maanviljelijä Rasmus Jensen, s. Fyen, Rödby, Tanska, 23. ~ 2. ~ 862 ja Marie Cristoffersen, s. Mern, Österegesborg, Tanska ~ ~. 4. ~867, k. Helsingissä ~7. ~o. ~92~). Ylioppilas oppikoulusta _I äroverliet för gossar och flickor_ Helsingissä ~927. Hammaslääkari T935.

    Lapset


    1. L e e n a Inkeri, s. Helsingissä 4. 6. ~935.

    2. Matti Aalevi, s. Helsingissä ~4. 5. ~939.

    Taulu 85.

    Alma Klementina Kumlin,- o.s. Walle (vmt. rovasti Daniel Fredrik Walle ja Selma Augusta Alléen, taulu 7), s. Leppävirralla 6. 9. ~854, k. Helsingissä '2. 4. ~929.

    Puoliso (vihitty Lohjalla 26. 9. ~go~ ) senaattori Alerander (Sa ~ d r?r ) 44ug?~5t 4?YmliY!, s. Joroisissa 4. ~o. ~844. (vmt. varamaanmittari, sahanomistaja Thomas Johan Kumlin, s. Heinävedellä ~2. 5. ~8~4, k. Leppävirralla 30. ~2. ~866 ja Sofia Julia Lode, s. Joroisissa 27. I I. ~8~8, k. Leppävirralla ~o. ~. '877). Ylioppilas Kuopion lukiosta ~863. Tuornaritutkinto ~868. Ausku]tantti Viipurjn hovioikeudessa ~868_70. Nimismies llomantsissa ~870_75. Varalääninkamreeri Kuopion lääninhallituksessa ~875. Kanslisti ~875_76, reistraattori ~876 77, ylim. viskaali ~877_80 ja notaari ~880 84 Viipurin hovioikeudessa. Juvan tuomickunnan tuomari ~884_85. Asessori ~885~ go ja hovioikeudenneuvos ~890_~goo Viipurin hovioikeudessa. Senaattori Senaatin Oikeusosastossa ~goo_o5. K. Helsingissä ~7. 3. ~9~2. Kunniamerkkejä: Stanislain 2 lk:n, Annan 2 lk:n ja Wladimirin 4 lk:n ritarimerkit.

    Taulu 86.

    Johannes ( J u s s i ) Walle, henkikirjoittaja (vmt. rovasti Daniel Fredrik Walle ja Selma Augusta Alléen, taulu 7), s. Leppävirralla ~8. 5. ~858. Ylioppilas Kuopion lyseosta T879. Kameraalitutkinto ~ 883. Senaatin Talous-osaston ylimääräinen kamarikirjuri ~ 883. Ylimääräinen lääninkanslisti Viipurin lääninhallituksessa ~ 883. Hoitanut ruununvoudin virkaa Rannan kihlakunnassa, ensimmäisen varalääninsihteerin virkaa Viipurin lääninhallitubsessa, henkikirjoittajan virkaa Sortavalan ja Rannan kihlakunnissa sekä henkikirjoittajana Viipurin kaupungissa. Henkikirjoittaja Jääsken kihlakunnassa ~886_~923. Useissa kunnallisissa toimissa. Kollegiasessorin arvonimi ~9I5. K. Jääskessä 28. 7. ~923. Iiunniamerklii: Vapaudenristi 4 lk.

    Puoliso I (vihitty~ Leppävirralla Sorsakosken sahalla 6. ~. ~887) F a'~'Yy ~Idolfina Lindolad, s. Viipurin pitäjässä 26. 3. 1855, k. Jääskessä 29. 8. ~920. (vmt. sahanhoitaja Johan Adolf Lindblad, s. Sulkavalla 6. 8. '826, k. I,eppävirralla ~8. 2. ~887 ja Maria Fredrika Hypen, s. Joroisissa ~ 6. ~ ~ . ~ 826, k. Viipurin pitäjässä 28. 8. ~856~.

    Puoliso II (vihitty Viipurissa 3. I1. 1921) leskirouva AYIH(3 ~Ijanoff, o.s. Litzen, s. Ulvilassa 24. TI. ~866. (vmt. tilanormistaja Johan Gustaf Litzen, s. Halikossa IO. 2. ~839, k. Jääskessä 3. 2. ~gTo ja Anna Margaretha Faller, s. Mustasaaressa 7. _2. '823, k. Jääskessä 20. 8. ~904).

    Lapsi

    I RE a a r ~ o iahar~r~es, s. Jääskessä ~ 88~7. Taulu 87.

    Taulu 87.

    Fil.toht., dosentti. K a a r I o Johannes Valle, fil.toht., dosentti (vmt. henkikirjoittaja Johannes (Jussi) Walle ja Fanny Adolfina Lindblad, t. 86), s. Jääskessä 29. ~o. ~887. Ylioppilas Viipurin suom. reaalilyseosta ~907. Fil.kand. ~9~4. Lisätty fit.kand. ~9~ 5. Luonnontieteen opettaja Kotkan suomalaisessa yhteiskoulussa ~9~ 5 _22. Eläintieteen assistentti Turun Yliopistossa ~ 922 ~ 27. Lisätty fil.kand. ~925. Eläintieteen apuopettaja Turun Yliopistossa ~927_28. Fil.tohtori ~927. Promovoitu fil.tobtori '~primus) ~927. Eläintieteen dosentti Turun Yliopistossa vuodesta _g28 ja Helsingin YlioE'istossa vuodesta ~933. Eläintieteen v.t. professori Helsingin Yliopistossa vuodesta _g38. Lukuisia tieteellisiä julkaisuja, joista mainittakoon: _Zur Kenntnis der Odonatenfauna Finnlands_ I V (~920 - 36), _Ökologisch-limnologische Untersuchungen in einigen Seen nördlich vom LaclogaSee_ I (väitösk. ~927) ja II (~928) sekä >>Die Lepidopterenfauna des Petsamogebietes_ (~933). Sitäpaitsi lukuisia kirjoituksia ja tiedonantoja eri julkaisuissa ja sarjoissa. Kirjoituksia useissa sanomalehdissä.

    Puoliso I (vihitt)~ I`ampereella 8. 6. ~9~6) fil.kand. S?`oYna Sofia [aitiD, s. Hinnerjoella ~2. ~. ~888. (vmt. kauppias Gustaf Richard Lindgren, s. Uudessakaupungissa 2I. 2. I863, k. Raumalla '4. 9. _893 ja Ida Josefina Aulen, s. Raumalla 20. 9. 1862, k. Turussa I5. 3. ~934). Ylioppilas Rauman yhteisl~-seosta ~906. Fil.kand. I9~4. \7.t. opettaja Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa ja Rauman yhteislyseossa. Turun \71iopiston kasvitieteellisen laitoksen amanuenssi voodesta ~922. - - I aillinen avioero I937.

    Puoliso II (vihitty Turussa 30. 5. I938) Ida Irene Oksanen, s. Huittisissa I 7. 9. I 907. (Vrnt. pubelinrnonttööri Kalle Fredrik Oksanen, s. Huittisissa 27. I. I885 ja Rosa Amanda Leino, s. Huittisissa 27. 5. I883, k. Seinäjoella 3I. ~o. I934). Suorittanut maanmittarin ka~rtanpiirustuskurssin. Ollut osuuskassan ynnä Keskuslainarahaston virkailijana sekä kartanpilrtäjänä maanmittausinsinöörin toimistossa.

    Lapset

    I 1. Osr'_o I_rhar_i, s. Kotkassa28.4. I9I7. Ylioppilas Turun
    suomalaisesta yhteiskoulusta I935. Farmaseutti I937.

    I 2. | o r m a K_ustaa, s. Raumalla I . 6. I9I9. Ylioppilas Turun suomalaisesta yhteiskoulusta I 938. O E~iskelee Teknillisessä Korl~eakoulussa.

    II 1. 1' a r ,h ~ - L e e 1_ a Kaarina, s Seinäjoella I I. [. ~940.

    Taulu 88.

    Agatha Wilhelmina Nevander, o.s. Wall(e) (vmt. asessori Daniel Wall(e? ja Johanna Magdalena Gylling, taulu 2), s.26. s. I 803, k. Porissa I 5. 9. I 886.

    Puoliso (vihitty Lappträskissa 6. I2. I840) kirjuri He~rik Johan Nevar_der, s. 29. ~2. I8II. (vmt. talollinen Kustaa Sigfridinpoika, s. 6. 6. ~765, k. 2. 3. ~834 ja Liisa Sigfridintytär, s. ~7. ~o. ~769, k. 28. I I. I830). Kruununvoudin apulainen. K. Lappträskissa ~ I. 6. ~869 (mielipuolena).

    Lapset

    I. /da ]oha1_na, s. 28. 9. ~84~.

    2. Dar_iel Gustaf, s. ~845. Nimismies Heinolassa.

    3. 1ohan [`erdir_ar_d` s. I 3. I I. I 846. Apteekkari Porissa.
    Puoliso /lildegard A~Jathilda Borg, s. I856.

    4. ~mil, s. 24. 4. ~ 848. Apteekkari Kuopiossa. Puoliso
    Selma JIym_alm.

    Il_~om.! Jämän ta_GII_~_ kohdalta sl_k__ jatk__~i, mutta' sitä ei ole t_tZkittu.

    Taulu 89.

    Anna Ulrica Salander, o.s. Wall(e) (vmt. hevosenkengittäjä Johan Joachim Wall(e) ja Anna Elisabeth Ammelin, taulu ~), s. Porvoossa I5. 5. I775. Perustamansa pientenlastenkoulun johtajatar Porvoossa ~837_55. K. Porvoossa 6. 6. I855.

    Puoliso (kuulutettu Porvoossa I 3. ~ o. I 797) lukkari Ared ers Sai,'ander, s. ~o. 7. ~770. (vmt. lukkari Anders Salander, s. I748, k. I793 ja Eva Ronnea, s. I7. I2. I754, k. I6. I2. I834). Porvoon kaupungin lukkari. K. Porvoossa 7. I . I 836.

    Lapset

    . A~laria l~lrika, s. Porvoossa 7. IO. I797. Opettaja äitinsä
    koulussa. K. Porvoossa 2. 6. I 876.

    2. An'_a ~lisabeth, s. Porvoossa 7. IO. I80I. Opettaja äitinsä
    koulussa. K. Porvoossa 25. 2. I880.

    3. A~_ders Wilhelm, s. Porvoossa I803. Urkuri. Taulu go.

    4. Sofia Wilhelmir_a, s. Porvoossa 2I. 3. ~806. Opettaja
    äitinsä koulussa. K. I I. 5. I87I.

    5. [ovisa, s. Porvoossa 30. I 0. I807. lussa. K. Porvoossa 28. 3. I868.

    Taulu 90.

    Anders Wilhelm Salander, urkuri (vmt. lukkari Anders Salander ja Anna Ulrica Wall(e), taulu 89), s. Porvoossa. I2. 1~1. I 803. Urkuri Porvoossa. K. 3 I . 5. I 837.

    Puoliso (vihitty Porvoossa 29. IO. I835) Hed:,ig l~ovisa orser_ius, s. I 800.

    Lapsi


    Hilda ~Wilhelmina, s. Porvoossa 3I. 8. I836, k. Porvoossa 14. 4. 1837.

    OIKAISUJA ja LISÄYKSIÄ


    l~aulu 5, rivi ~ ~ . K. Helsingissä 22. 8. ~ 892.
    _ 9, >> _. Väinö Johannes Walle, lue Valle.
    >` ~ _, >> _2. Kunniamerkki: Annan 3 lk:n ritarimerkki.

    >> _3, _ _ _. Anna, lue Aina.

    _ I3, >> _7. Viljo NN7allenius. Res.lnutnantti _940. Kunniamerkki: Vapaudenristi 4 Ik. (1940).

    _ _ _ >' 33. Jubo J~oensnu, k. Janakkalassa 4. ~2. ~32.

    _ _ >, >> 34. Vilhelmlina Kilpula, k. Janakkalassa 22.
    3. 1921.
    >> 25, >> 38. Osmo lträmetsä. Kunniamerkki: Vapauden
    risti 4 lk. (_940;).
    _ 27, >> 4. Savon]innan lyseon, lue Helsingin reaali
    lyseon.
    _ 29, >> 5. Vuodesta ~ 930 edelleen, lue _ 930 - _ 93~3.
    _ 29, >> _5.

    Lapsi

    Heikki Eino ]ohannes, s. Lauttakylässä 30. 6. ~ 940.
    _ 35, >> 25. Osmo Kolkki,s. Uu]<uniemellä, lues. Viekissä.
    >> 40, >> 4. Reaaliiysec~sta, lue klassi]lisesta lyseos,ta.
    >> 4~, >> 33. Antti Astola. Kunniamerkki: Vapauden risti 4 lk. (I940).
    _ 42, _ IO. Kunniamerkki:Vapaudenmitali 2 lk. (_940`~.
    _ 43' >> 8. Kuc,pic>n l'uhelinyhclistvEsen toimituajolltaja
    vuodesta ~ 939.
    _ 45, _ I8. K. Uukuniemellä 4. 3. ~938.
    _ 54, >> ~7 ja ~8. Allenius, lue Alenius.
    _ 69, _ I8. Axel Verner' lue Axel Verner Runsuvaara
    (nimenm. I906).

    _ 73, _ I3.KunniamerEki:Vapauclenristi 4 lk. (~940: